perjantai 8. huhtikuuta 2016

"Valmis" pihamaa

Talon edusta. Katsotaan, jos tuo pensas olisi vielä sen verran hengissä, että saisi jäädä näkösuojaksi. Pensaan juurelle jätettiin  ruusua, jonka saapuminen tälle tontille tapahtui parin mutkan kautta. Se oli päässyt jo leviämään aika pitkälle, mutta sopii hyvin tuohon puskan juurelle.


Näkymä aitalta. Pihasta on nyt kadonnut monta kumparetta, vanhan navetan kivijalka ja pensaat on siirretty reunustamaan pihaa. Lisäksi maahan on kaivettu sähkökaapeli talon kulmalta aitan viereen sähkötolpalle. Ollaan tässä pihassa aikamme seisoskeltu ja ihailtu, kuinka tasainen pihasta tuli. Arkistoista ei löydy yhtään kuvaa, joka oikeasti kuvastaisi sitä, kuinka epätasainen ja puskittunut se oli. Nyt siinä on ihan oikea piha! <3

Navetan tausta tasoitettiin.


Kuusen ympärille tulee aikanaan tie helpottamaan kulkemista.


Tasoitettu maa talon takana. Tähän tulee "arkitie", josta pääsee ajamaan navetan taa. Pihan ympärille tulee aita, niin ei tarvitse sitten porttien kanssa pelata aina, kun tulee kotiin.


Kaikki näyttää niin surkealta näin harmaalla kelillä. Toivottavasti ensi viikoksi saadaan vähän auringonpaistettakin! Maanantaina on meikäläisen syntymäpäiväkin, jonka vietän yllätys yllätys töissä ja talolla rossin tyhjennyspuuhissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ensimmäinen päivä omalla tuvalla

Siinä se nyt on, meidän talo, oma tupa!  Tuntuu oudolta, epätodelliselta, että meillä on nyt se vanha talo, josta ollaan puhuttu aina. ...