maanantai 29. helmikuuta 2016

Hei hei helmikuu

Ehdin jo eilen laittaa listan helmikuun töistä, mutta lähdettiinkin vielä eilen illalla käymään talolla. Eipä mitään ihmeempiä ehditty tekemään, mutta kylpyhuoneen tuuletus/ilmanvaihtoputki irroitettiin, poistettiin naulat kuistilta ja siivottiin. Mirokin pääsi taas kurkistamaan taloa. 




 Putken irroitusta.


 Pihan männystä sahattiin myös pari oksaa pois, jotka estävät näkyvyyden tielle pihasta lähtiessä.

Navetasta löytynyt vanha saha sai taas käyttöä.




Nyt on helmikuu ohi, katsotaan mitä saadaan maaliskuussa aikaan. :)

Mitä tapahtui helmikuussa 2016?


 
Nyt, kun vielä etenemme nopeasti, tai ainakin näkyvästi, ajattelin kirjata mitä olemme kuukausittain saaneet aikaan. Ensimmäisen kuukauden töihin olikin jo kirjattu puidenkaatotalkoot, joten listassa sitä seuranneet hommat.


Helmikuu

  • Talon kuntoarvio (Kulttuuritalo Toivon edustajalta)
  • Ongelmajätteiden poiskuljetus
  • Heinävintin siivous
  • Vähän muidenkin nurkkien siivousta
  • Leivinuunin hormin purkua
  • Naulojen poisto: pikkukamari, keittiön katto, kuisti, salin lattia...
  • Ikkunoiden puhdistusta
  • Eteisen ja kylpyhuoneen välisen oven avaus
  • Ilmanvaihtoputken irroitus
  • Lisäksi taas on paljon suunniteltu ja ideoitu, mittailtu ja laskeskeltu :D

Heinävintti siivouspäivän jälkeen.
Helmikuussa saatiin nauttia myös auringosta! :)

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Aurinkoinen lauantai


Lauantaina piipahdettiin nopeasti talolla kolaamassa lumet ja näyttämässä taloa vieraille. Oli ihana ilma, aurinko paistoi ja pulverilunta oli mukavan kevyttä kolata. Vieraita odotellessa päätettiin kokeilla avata eteisestä tulevaan kylpyhuoneeseen vievä ovi. Ovi oli laitettu tukevasti "tätä ei enää avata"-meiningillä kiinni, kolmella pitkällä naulalla. Yllättävän helposti se kuitenkin saatiin auki ja saatiinpahan jotain taas aikaiseksi! 










 Odotellaan jo malttamattomana kirvesmiehen vierailua talolla. Kysymyksiä on jo pitkä lista! Lähiviikkojen aikana päästään siis toivottavasti etenemään tämän vuoden remonttisuunnitelman kanssa. Vielä ei ole ihan selvää, mitä kaikkea tänä vuonna ehditään tekemään, mutta se on varma, että ongelmia vapaa-ajan suhteen ei tule!

perjantai 26. helmikuuta 2016

Inspiraatiota etsimässä


Inspiraatio ei kyllä varsinaisesti ole hukassa, vaan sitä on ehkä liikaa. Mieli tekisi toteuttaa vaikka ja mitä, sitä sun tätä ja vielä vähän jotain. Nyt, kun se unelmatalo on, missä kaikkia sisustus- ja muita ideoita voi toteuttaa, voi lopputuloksesta tulla aika sekava, jos lähdetään toteuttamaan kaikkia viime vuosien haaveita ja ideoita. Liika on liika, joten nyt täytyy alkaa karsimaan. Tai no, onneksi sillä ei ole niin vielä kiire, mutta jotain punaista lankaa olisi ehkä hyvä alkaa pohtimaan. Suunnitelmat ovat muuttuneet jo parin ekan kuukauden aikana sataan kertaan aina uudempiin ja uudempiin visioihin. Katsotaan nyt kuinka tässä käy, kun halutaan tuoda taloon niin monenlaista tunnelmaa. 

Miten yhdistetään vanhat, tummat ja olemukseltaan raskaat huonekalut, käytännöllisyys,  perinteisen maalaistalon henki välttäen museonfiilis ja saada lopputuloksesksi raikas ja valoisa kokonaistunnelma. Soivassa suhteessa vanhaa ja uutta, tekstiileillä ja materiaaleilla lämpöä ja kodikkuutta, valaistuksella tunnelmaa ja seinäpintamateriaaleilla raikkautta. Yksi on varma, talosta ja sisustukesta ei tule valkoista! :D

torstai 25. helmikuuta 2016

Kiviaita



Pihan perällä, puskien ja risukon takana komeilee vanha kiviaita, joka tulee lohkomisen jälkeen olemaan meidän ja naapurin tontin raja. Keväällä päästään vähän siistimään sen ympäristöä, jotta se näkyisi pihaankin paremmin.



Paljasta pintaa





Ensimmäinen päivä omalla tuvalla

Siinä se nyt on, meidän talo, oma tupa!  Tuntuu oudolta, epätodelliselta, että meillä on nyt se vanha talo, josta ollaan puhuttu aina. ...