tiistai 23. toukokuuta 2017

Metsässä


Jonkin aikaa sitten käytiin puunkaatohommissa. Frans kaatoi, minä siivosin ja naapuri kärräsi puut sahalle. Saatiin aikamoinen kasa lautatavaraa moneen tarpeeseen :)



maanantai 8. toukokuuta 2017

Viikonloppu

Perjantai:

Frans, Eero ja kaivuri. Päivän hommana oli saada vesi-ja viemäriputkien aliviennit valmiiksi.

 

 

 Lauantai:

Muutaman lahon puun kaato ja navetan taustan siivousta. Hirsipino piti siirtää, jotta kaivurilla päästään myöhemmin tekemään salaoja navetan taa. Nyt alkaa paikat olla siihen malliin siivoiltu, että kaivurkuski voi vain ilmoittaa tulevansa :D Toivon, että kaivetaan mun kesäloman aikana niin pääsen taas ihailemaan, kuinka kaikki tapahtuu niin vaivattomasti. Minulla on aika pitkä lista erilaisista töistä nimittäin ;)


 

Sunnuntai:

Sunnuntaina käytiin aarrejahdissa sukulaisten purkukohteessa, josta saatiin paljon varaosia, kuten listoja ja valokatkaisijoita.

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Mitä tapahtui huhtikuussa 2017?

Huhtikuu 2017

  • Salin lankkujen nosto
  • Eteisen lankkujen nosto, putsaus ja varastoiminen
  • Eteisen pohjan tyhjennys ja rossin purku
  • Risujen polttoa
  • Jalkalistojen haku
  • Tarvikkeiden tilaus kylpyhuoneen pohjaa varten
  • Pihan siistimistä
  • EKA YÖ TALOLLA
  • Hirsikamarin ikkunalistojen maalausta (itse tehty pellavaöljymaali)
  • Kittikokeilu
  • Pesuallaslöydöt varaosapankista ja allaskaappi Kontista
  • Puiden kaatoa sahausta varten
  • Kylpyhuoneen ja eteisen perustusten valujen muottien rakennus







maanantai 1. toukokuuta 2017

Vappu 2017

Vappuaaton aamu.
Takapihalle oli ilmestynyt pieni kuoppa. Tästä se vesi-viemäriremppa alkaa :)
Vappuviikonloppuna aloitettiin myös salin lankkujen hiontaurakka. Yksi tehty, 31 jäljellä.



 Vappuaattona kannettiin ulos lisää kiviä ja maata ja tehtiin muottia eteisen ja kylpyhuoneen perustuksille.

Aattoiltana lumisade vaihtui auringonpaisteeseen.


Kamari sai vähän vappusisustusta :)

Ensimmäinen päivä omalla tuvalla

Siinä se nyt on, meidän talo, oma tupa!  Tuntuu oudolta, epätodelliselta, että meillä on nyt se vanha talo, josta ollaan puhuttu aina. ...