torstai 31. toukokuuta 2018

Mitä tapahtui toukokuussa 2018?


Toukokuu
  • Keittiön katon pesu
  • Keittiön katon maalaus (2 kertaa)
  • Keittiön lattian paikkaus, kiinnitys, hionta ja maalaus (2 kertaa)
  • Keittiön seinien levytys loppuun
  • Tarjouspyyntö keittiöstä
  • Keittiön tapetoinnin aloitus (ja pohjatyöt)
  • Keittiön puolipanelien asennuksen aloitus
  • Ikkunankarmien ja ovenkarmien putsausta (nupinnaulat, vanhan maalit)
  • Putkitöitä
  • Kamarin senien maalaus
  • Kamarin lattian maalaus
  • Kamarin lattialistat paikoilleen 
  • Ikkunankarmien putsausta

Keittiön katon maalaus

Yllä kuva keittiön lankkukatosta tammikuussa 2016. Tästä siis lähdettiin huonokuntoisten pinkopahvien irroituksen jälkeen. Katossa oli paikka paikoin katon aikanaan vuotamisesta johtuneita läikkiä. Vaikka katto oli hurjan näköinen, olivat lankut siitä huolimatta hyvässä kunnossa. Katto oli korjattu ja lankut päässeet kunnolla kuivumaan (kiitos hengittävien materiaalien). 

Parin vuoden aikana, kun on keskitytty muihin hommiin, oli keittiön katon puhdistus vain "väliaikahommaa", eli siitä irroitettiin nupinnauloja ja pinkopahvin jämiä aina silloin tällöin. Nyt se sitten vihdoin pestiin ja maalattiin Uulan maalilla valkoiseksi.

Vesipesun jälkeen.

 Ensimmäinen maalikerros 10-15% ohennettuna.


1. ohennetun maalikerroksen jälkeen.

Ja sitten toinen kerros ohentamattomana. Alla kuvat valmiista katosta, johon ollaan kyllä todela tyytyväisiä! :)

perjantai 18. toukokuuta 2018

Kamarin lattian maalaus


 Kamarin lattia maalattiin alkuviikosta Uulan lattiamaalilla ja sävynä oli rypäle. Kulunut lattia oli kyllä kaunis, mutta siinä oli maalaamattomia kohtia, jotka eivät jää meillä kaappienkaan alle piiloon ja tulimme siihen lopputulokseen, että maalaus on helpoin suorittaa nyt, kuin joskus myöhemmin. Tarkoitus oli päästä mahdollisimman lähelle vanhaa sävyä, mutta siinä kyllä epäonnistuimme :D Moneen kertaan eri valoissa värikarttaa ja lattiaa tarkastellessamme valitsimme sävyksi siis rypäleen, mutta lopputulos onkin paljon vaaleampi ja kirkkaampi, mitä värikartasta osasimme odottaa. Luulimme ensin, että väri oli sekoitettu väärin, kun meistä näytti niin mintun vihreältä, mutta kyllä se taisi oikea sävy olla. Pienestä värikartan kuvasta on vain niin vaikea ajatella väri koko lattiaan, eikä ne kai koskaan 100 % saman sävyisiä maalit värikarttojen kuviin verrattuna olekaan? 

No, päädyimme silti maalaamaan kamarin lattian tällä maalilla lankkujen kevyen hiomisen ja pesun jäkeen. Sama maalisävy oli kaavailtu keittiöön, mutta sinne haemme astetta tummemman sävyn. Katsotaan mitä siitä tulee :D

 Yllä juuri maalattu 1. kerros.

Kuivunut 1. kerros.
 Kuvat yllä ensimmäisen maalauskerran jälkeen. Emme ohentaneet maalia ja lopputulos oli aika hyvä, mutta vaati ehdottomasti toisen kerroksen, jonka maalasimme parin päivän kuluttua. Lattiamaalia on ainakin ihanan helppoa sutia lattiaan, joten tässä hommassa ei kauaa nokka tuhise.


2. maalikerroksen jälkeen lopputulos oli ihanan raikas ja tasainen.


Ja niin kuin näkyy, lattia näyttää joka valossa erilaiselta ja toki kamerakin sävyä muuttaa. Lopputuloksena on kuitenkin mielestämme ihanan raikas ja iloinen kamari <3

Eilen saimme vielä ihanan yllätyksenkin liittyen maalaukeen, nimittäin kävimme noutamassa postista paketin, jonka sisältö oli meille mysteeri. Kumpikaan ei tunnustanut tai muistanut tilanneensa mitään, vaikka nämä "äitiaivot" montaa ovat viimeaikoina unohtaneetkin. Paketista paljastuivat nämä kätevät kangaskassit ja reppu, sekä remonttitsempit Uula Color Oy:lta. Kiitos päivän piristyksestä, näille on ihan oikeasti käyttöä! :)


Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille! 

Sumuinen huhtikuu


tiistai 15. toukokuuta 2018

Kamarin seinät



Kamari, jossa on pönttöuuni, on meidän tuleva väliaikainen makuuhuoneemme ennen yläkerran rakentamista. Kun joskus toivottavasti pääsemme muuttamaan yläkertaan, tulee huoneesta luultavasti pikkuisännän huone ja siitä tulikin aika pirteä huone :D Tämän huoneen seinät huokolevytettiin, jonka jälkeen seinät pinkopahvitettiin liisteröimällä (vettä, vehnäjauhoja ja puuliimaa).

Pinkopahvin palat kostumassa.
 

Meidän piti Fransin kanssa hoitaa pinkopahvitus yhdessä, mutta vauva päätti toisin ja onneksi saimme veljestäni apulaisen seinien pinkopahvittamiseen. Siinä menikin sitten koko päivä.

Pinkopahvi kuivui suurimmaksi osaksi hyvin paikoilleen, viimeisessä liisterierässä oli kuitenkin luultavasti liian vähän liimaa ja osa oli lähtenyt repsottamaan. Myös pari nurkkaa oli epäonnistunut, mutta kaikki saatiin korjattua seuraavana päivänä kostuttamalla uudelleen ja lopputulos on onnistunut.

 

Seiniin suunniteltiin aluksi tapettia mutta päädyimme kokeilemaan Annie Sloan Chalk paintia, joka osoittautui aika kivaksi. Halusimme räväkän värin ja pienen testin jälkeen päädyime English yellow sävyyn, jota tilasimme lopulta 3 litraa.






 Maalauksen jälkeen liisteröimme kuittipaperilla karmien ja seinien välit piiloon ennen listojen kiinnitystä.



Kamarista tuli aika pirteä, mutta niin se saa ollakin! :) 
Seinien jälkeen maalausvuorossa oli lattia, josta lisää seuraavassa postauksessa.

Ensimmäinen päivä omalla tuvalla

Siinä se nyt on, meidän talo, oma tupa!  Tuntuu oudolta, epätodelliselta, että meillä on nyt se vanha talo, josta ollaan puhuttu aina. ...