perjantai 25. maaliskuuta 2016

Pajunkissoja


Pääsiäistä varten kävin napsimassa vähän pajuja navetan takaa koristeita varten. Otin Miron mukaan tutustumaan vähän paikkoihin kun auringon lämmössä tarkeni olla pidempäänkin ulkona. Vähän sitä vielä "jännittää" olla talolla. Kovasti kaikki kiinnostaa, mutta katsoo koko ajan sellaisella "lähdetään jo" katseella. Ollaan käyty aina pienillä visiiteillä, jos se siitä tottuisi pikkuhiljaa. Ja kun kesä tulee niin tarkenee olla mukana pidempäänkin.


Olen vähän jännittänyt alkaako tämä paikka tuntua omalta ja kotoisalta. Koska? Vai alkaako koskaan? Kaikki tapahtui loppujen lopuksi niin nopeasti, että ei paljon ehditty miettimään, mitä sitten oikeasti tulikaan tehtyä, kun kauppakirjoja allekirjoitettiin. Ihmeellistä kuitenkin on, että tämä paikka tuntuu jo kodilta, joka päivä vähän enemmän. 

Yksi päivä istuskelin kattopaneelikuormaa odotellessani navetan heinävintin ovenraolla, aurinko paistoi ja linnut lauloi. Täydellinen, työntouhuinen kevätpäivä. Elin siinä kuuluisassa hetkessä ja olin vaan, kuuntelin ja katselin. Kuvittelin, kuinka piha ja talo siistiytyy kesän remontin aikana, kuinka tästä pikkuhiljaa alkaa muotoutua meidän koti. Ja kuinka siistiä, että meillä on heinävintti, pieni, mutta silti! Onko nää sitten niitä kuuluisia arjen pieniä iloja? :D

Hyvää pääsiäistä kaikille!

Tulisijojen kunnostus 4: Porin Matti


 Pihakamarin tulisijana on Porin Matti. Tulisija on aika pienellä vaivannäöllä valmis käyttöön. Porin Matti puhdistetaan, poistetaan ruosteet, hankitaan uusi arina ja kipinäpelti lattiaan ja lopuksi yhdistetään vielä hormiin. Tämän (Porin Matin & pönttöuunin) hormin  piippu vaatii vielä lisärapausta ja palovillaa välikatolle. Sitten vielä nuohooja paikalle ja toivotaan, että se on siinä!

torstai 24. maaliskuuta 2016

Tulisijojen kunnostus osa 3: pönttöuuni

Pikkukamari ensimmäisen purkuviikon jälkeen.


Pönttöuunin kunnostus:
  • luukun kunnostus
  • kipinäpellin ja arinan hankkiminen
  • piipun lisärappaus
  • palovillan lisäys välikatolle
  • nuohous
Maalaus jätetään hoidettavaksi joskus tulevaisuudessa.



keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Tulisijojen kunnostus osa 2: leivinuuni & puuhella


Leivinuunin ja puuhellan päältä poistettiin aluksi tupaa halkonut seinä. 


Lyhyestä virsi kaunis, leivinuuni ja puuhella vaativat ainakin seuraavat korjaustoimenpiteet: hormin purku, palomuurin muuraus (takahirsien "tilalle"), valurautaosien kunnostus, tulisijan korjausmuuraus, leivinuunin ylätason tasoittaminen/käsittely,, puuhellan purku, uudelleen muuraus ja valurautaosien kunnostus/uusiminen, nuohousluukkujen tyhjennys purkutöissä tippuneista tiilistä, , tulisijan alaosan maalaus, hormin ja piipun muuraus ja rappaus, kipinäpeltien asennus ja nuohous.

Muistinkohan kaikkea? No suurinpiirtein ainakin. Tämä suunnitelma on tehty aika silmämääräisesti, kirvesmiehen kanssa kuitenkin, mutta yllätyksiäkin varmasti tulee eteen, kun töihin ryhdytään.





tiistai 22. maaliskuuta 2016

Ostoksia

Porin varaosapankki
 Hieman ollaan ehditty koluamaan myös kirpputoreja, pikkuputiikeita ja varaosapankkia, aarteita silmällä pitäen. Mukaan on tähän mennessä lähtenyt pari pärekoppaa, räsymattoja ja kaikkea pientä sekä kasa ideoita. Täytyy hillitä vähän tätä shoppailua, kun vielä ei oikein tiedä mitä kaikkea taloon tullaan tarvitsemaan. Mutta niitä räsymattoja tarvitaan aina ;)

Tampereen tuliaisia.

 Pitihän niitä pääsiäiskoristeitakin vähän väsätä, kun kerran kasvaa omat pajut navetan takana :D




Kontista lähti mukaan kasa räsymattoja parilla kympillä.

Ensimmäinen päivä omalla tuvalla

Siinä se nyt on, meidän talo, oma tupa!  Tuntuu oudolta, epätodelliselta, että meillä on nyt se vanha talo, josta ollaan puhuttu aina. ...