tiistai 8. tammikuuta 2019

Kolme vuotta talon hankinnasta

Niin se aika vain menee, tänään on kulunut tasan kolme vuotta talon ostosta. Pitkä aika, mutta toisaalta kovin lyhyt aika, tai nopeasti se kului. Vieläkin muistan miltä tuntui ajaa aamulla autioon pihaan lumihangen keskelle. Ja miltä tuntui avata ovi jäiseen taloon, kävellä huoneesta huoneeseen totaalisessa hiljaisuudessa. Kädet syyhysivät päästä töihin, mutta ympärilleen katsoessa ei oikein tiennyt mistä sitä edes aloittaisi. Mielessä oli kyllä aika kirkas ajatus lopputuloksesta (joka on tietty muokkautunut projektin edetessä moneen kertaan). Itse kuljin talon läpi ensin kamera kourassa ja nappasin kuvia sieltä täältä, jotta sitten joskus voitaisiin kuvia katsellessa muistella mistä aloitettiin. Ja aloitettiin kyllä aika sekasorrosta, jonka murtovarkaat ja vuosien tyhjillään olo olivat jälkeensä jättäneet.

Tässä muutama kuva ensimmäisestä päivästä talolla ja nyt, kolme vuotta myöhemmin:



Kamari on saanut ainakin väriä :D Nyt mahdutaan koko porukka vielä samaan makuuhuoneeseen, mutta haaveissa olisi saada yläkertaan makuuhuone, jolloin tämä kamari vapautuu pojan huoneeksi.

Miltähän mahtaa tästä kolemn vuoden päästä näyttää?

maanantai 7. tammikuuta 2019

Kylpyhuone rakentuu osa 5: loppusuora jatkuu

Rakennusjutut päivittyvät tänne hieman viiveellä, mutta tässä taas kuvaa kylpyhuoneen edistymisestä:

Toinen ovi ja karmi

Ennen muuttoa tarvittiin vielä kylpyhuoneen toiseen oveen karmi, jonka kirvesmies aloitti ja isäntä askarteli loppuun. Toinen oviaukko on kapea ja siihen etsittiinkin sopiva ovi Purkukolmiolta, mutta karmit siitä puuttuivat. Ovesta uupuvat vielä kahva ja lukko, mutta ne on pikkuvikoja :D

Oven yläpuolelle on tulossa pieni ikkuna, josta saadaan pilkistämään hieman luonnonvaloa tulevaan portaikkoon. Luonnonvalo on minusta aivan luksusta! Kylpyhuoneen iso ikkuna on ihan unelmien täyttymys <3 Ovi,-ja kattolistat jäävät vielä odottamaan asennusta.
 
Käsienpesuallas ja välitilan laatoitus

Tätä isäntä oli odottanut, ensimmäistä laatoitustyötään. Ja sehän sujui! Laatta on sama kuin keittiössä, mutta saumaus päätettiin vaihtaa mustaksi viimehetkellä, kun mustaakin saumalaastia nurkista löytyi ja tuumattiin, että sopisi hyvin kylpyhuoneen mustavalkoiseen laattalattiaan.

Pesuallas on vanha Arabian allas, joka hankittiin varaosapankista, sen asennus sujui myös ongelmitta. Vähän jännitettiin kuinka käy, kun hanalle täytyi porata isompi reikä, mutta yhtenä kappaleena selvittiin. Sopiva hana löytyi sattumalta Ikeasta, kun kaivattiin tavallista "vessahanaa" isompaa, mutta keittiöhanat olivat liian suuria altaan kokoon nähden.


Suihkukaappi

Suihkukaappi tilattiin kotiinkuljetuksena Smartia Oy:lta. Kriteereinä olivat koko (90x90cm), simppeli ja vaalea ulkonäkö sekä katto kosteusrasituksen minimoimiseksi. Paketti saapui meille muuttopäivän aamuna ja noin viikon päästä pääsimme suihkuttelemaan omassa kylpyhuoneessa (kiitokset kasausavulle!). Lopputulokseen olemme oikein tyytyväisiä. Ulkonäkö on yllättävän hyvä, eikä kaappi ole lainkaan sellainen kauhistus kylppärin kulmassa, kuin mitä etukäteen pelkäsin. Lisäksi kaapissa on aivan ihana käydä suihkussa! Se tuntuu yllättävän tilavalta, eikä katto ahdista, vaikka sitäkin etukäteen epäilin. Tämä oli ehdottomasti hyvä ratkaisu ihan joka kannalta! Katon ansiosta vesihöyry jää kaappiin, jolloin suihkutellessa on mukavan lämmin ja suihkun jälkeen ovet sulkiessa suuri osa höyrystä tiivistyy vedeksi ja valuu viemäriin. Ovet ovat aika tiukat, mutta se sopii meille mainiosti, ei ole pikkuisäntä niitä availemassa hetkeen. Kaappiin mahtuu myös kätevästi kylpyamme, jossa poika on helppo kylvettää.


Pyykkitorni

Kylpyhuone toimii suihkun ja wc:n lisäksi myös kodinhoitohuoneena. Pyykkitorni sijoitettiin nurkkaan oven taa, jossa se on usein mukavasti piilossa, samoin kuin suihkukaappi jää vähän piiloon toisen oven ollessa auki.


Pyyhekuivain

pyyhekuivain oli yksi asia, mikä haluttiin kylpyhuoneeseen mahduttaa. Ensin pohdittiin paikkaa ja sitten pohdittiinkin oikein ajan kanssa, että minkälainen kuivain hankitaan. Lopulta päädyttiin Hafan mustaan pyyhekuivaimeen sähköpistokkeella. Malli soveltuu parhaiten meidän käyttöömme ja väri taas sopi mielestämme parhaiten tähän kylpyhuoneeseen. Tähänkin hankintaan olemme olleet tyytyväisiä, vaikkakin asennus on vielä kesken, eli käyttökokemus vielä uupu, mutta on se pyyhekuivaimeksi ainakin ihan siistin näköinen :D


Nyt kylpyhuone on käyttökunnossa. Viimeistelyjä on tiedossa vielä pitkäksi aikaa, mutta niitä tehdään sitten aina sopivissa väleissä pois remppalistalta. Nyt keskitytään isommin vessan remonttiin, joka onkin todella alkutekijöissä. Lattia on sentään valmis, siitä on hyvä jatkaa.


keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Vuosi 2018

Tammikuu

Makuuhuone eli keltainen kamari.
Keittiö.
Wc:n, kylpyhuoneen ja portaikon runko alkaa nousta.

Helmikuu

Pikkuisännän ensimmäinen vierailu tulevassa kodissa.
Keltainen kamari.
Keittiö.

Maaliskuu

Keltainen kamari.
Sali.
Keittiö.

Huhtikuu

Keittiö.
Keltainen kamari.
Keltainen kamari.

Toukokuu

Keittiö.
Keittiö.
Keittiö.

Kesäkuu

Keittiö.
Kylpyhuone.
Keltainen kamari.

Heinäkuu

Kylpyhuone.
Keittiö.
Toinen kamari.

Elokuu

Keittiö.
Kuistin alalaudoitus valmistuu.
Näkymä kuistilta eteiseen.

Syyskuu

Keittiö.
Sali.
Kuistin maalausta.

Lokakuu


Marraskuu


Joulukuu


Paljon on tullut muutosta vuodessa. Moni viimeistely odottaa vielä tekijäänsä, mutta moni huone alkaa olla jo muuten valmiina. Kesällä alkoi kyllä jo toden teolla epäilyttämään, päästäänkö tämän vuoden puolella muuttamaan, kun aika vain tuntui kuluvan, eikä remontti edennyt aikataulussa. Mutta päästiin kuin päästiinkin jouluksi "uuteen" kotiin :)

Ensimmäinen päivä omalla tuvalla

Siinä se nyt on, meidän talo, oma tupa!  Tuntuu oudolta, epätodelliselta, että meillä on nyt se vanha talo, josta ollaan puhuttu aina. ...