sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Viikko 43: Talolla tapahtuu

Tämä viikko on ollut kiireinen. Frans on viettänyt vapaapäivänsä ja kaiken vapaa-aikansa aamusta iltaan kirvesmiesten kanssa rossia ja piippua tehden. Itse olen päässyt talolle hytisemään vasta töiden jälkeen. Tämän viikon tavoitteena oli saada rossin rakenteet loppuun. Ensi viikolla päästään laittamaan tuulensuojalevyt "pohjalle", paperoimaan ja eristämään.

Maanantai: 

Maanantaina kaakeliuuni sai piipun. Vielä täytyisi jatkaa palomuuria hieman ylemmäs, rapata hormi loppuun ja tehdä lisäksi kaikkea pientä, ennen käyttökuntoa. Toinen kirvesmies jatkoi välipohjan tukemista ja seinän rakenteiden tekemistä, että viimeisetkin tukipuut saatiin poistettua. Sitten päästiinkin jatkamaan rossin parissa.

Pihakamarin rossin rakenteet alkavat olla loppusuoralla. Lautaristikon päälle tulee tuulensuojalevy, jonka reunat paperoidaan vedon estämiseksi ennen eristeiden lisäämistä.
Remonttikahvila.

 Tiistai:


 Rossi etenee pikkuhiljaa toisessakin kamarissa. Minun hommakseni jäi illalla maapohjan siivoaminen kaikesta roskasta, lehdistä, puutavarasta yms.



Keskiviikko:

Pikkukamarin rossirakenteet etenee.

Torstai:

Torstaina päästiin tuvan puolelle.

Perjantai:

Perjantaina saatiin tuvankin rossirakenne lähes vamiiksi. Maanantaina päästäänkin jo ehkä hakemaan tuulensuojalevyt pohjalle.



Lauantai:

Tarkoitus oli mennä talolle töiden jälkeen, tehdä paljon ja etenkin siivota. Illan saldoksi jäi kuitenkin vain tavaroiden kantaminen ulos autosta, ulkokynttilöiden sytytys ja suunnittelupalaveri keinutuolissa kiikkuen. Kai se on välillä otettava vähän iisimmin. Pari seuraavaa viikkoa on varmasti aika työntäyteisiä ja raskaita, mutta edistystä pitäisi tulla aika vauhdilla. Ensi viikolla pitäisi saada ainakin eristeet lattiaan!


Huussikin sai oman lyhtynsä.

Sunnuntai:


Pakkoloma talolta. Ei remonttia. Ehkä vähän suunnittelua.

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Tiiliä ylös, tiiliä alas


Työmaalla riittää hommia. Huomenna saadaan pari kirvesmiestä jatkamaan tulisija-ja rossiremonttia Franssin kanssa. Toivotaan, ettei kovat pakkaset ala ennen, kuin lattialankut ovat paikoillaan ja tulisijat käyttökunnossa. Siihen voi kyllä vierähtää vielä tovi, mutta toivossa on hyvä elää ;)

Keittiön lattia näyttää tällä hetkellä tältä.

Viikonlopun vapaa-aika kului tiilien kuskaamisessa vintille, vanhojen kuskaamisessa alas ja ikkunoiden sekä seinien tiivistämisessä. Sähköjäkin suunniteltiin jonkin verran sähkömiehen kanssa. Hommat etenee hitaasti, niin hitaasti, mutta varmasti.

tiistai 18. lokakuuta 2016

Mistä aloitettiin

 Tammikuu 2016 


Tässä pieni kokoelma kuvia alku ajoilta, kun vielä jännitettiin, mitä pinnan alta mahtaa löytyä?

Ensimmäinen päivä omalla tuvalla

Siinä se nyt on, meidän talo, oma tupa!  Tuntuu oudolta, epätodelliselta, että meillä on nyt se vanha talo, josta ollaan puhuttu aina. ...