lauantai 19. maaliskuuta 2016

Salin katto esiin

Eilen talolla ollessamme arvoimme, uskalletaanko kurkistaa salin paneelikaton taakse. Mitä jos siellä olisi kaunis lankkukatto? Mutta mitä jos sieltä löytyykin jotain aivan muuta? Itse paloin halusta purkaa kattoa ja kurkistaa, Frans olisi halunnut keskittyä ehkä niihin tärkeämpiin hommiin. Pienen suostuttelun jälkeen paneelit alkoivat irrota. Ja mitä sieltä sitten löytyi? Lankut!! Aluksi piti avata vain vähän, mutta iltaan mennessä koko katto oli purettu ja ihailtiin kauniita lankkuja. Kakluunin kohdalta lankkuja on korvattu uusilla. Tiedä sitten miksi, mutta hyvässä kunnossa ovat kauttaaltaan.

Päivä 1:

Muutama paneeli irroitettuna ja sieltä pilkistää tumma, lähes musta lankku.


 

 Antti kävi myös irrottamassa muutaman paneelin matkalla koulusta kotiin.


 Kun kaakeliuunin ohi päästiin, alkoi hommat edetä nopeammin.


Paneelin takana, ennen lankkuja oli tietenkin lisää pinkopahvia ja niitä nauloja!

Aurinko paistoi koko päivän.

Yksi lankku oli kauniin ruskea tummempien joukossa.

Vielä urakkaa jäljellä.

Ah, niin ihana kevätaurinko!!




Loppusuora alkoi häämöttää kahdeksan työtunnin jälkeen.


Löytyi sieltä paneelin ja pinkopahvin välistä yksi iso ampiaispesäkin.

Viimeisen laudan irroitusta.

Päivä 2:

Seuraavana päivänä otin kostean rätin käteen ja testasin, miltä lankut näyttää kevyen pesun jälkeen.

Tummien lankkujen vaaleat kohdat (vanhaa maalia?) lähtivät ja pölykerroksen takaa löytyi todella tumma punertavan ruskea lankku.

Vielä edessä on siis naulojen ja pahvinpalasten nyppiminen sekä koko katon pesu. Katsotaan miltä sitten näyttää.



 Huonekorkeus nousi paneelien poiston myötä 290 sentistä tasan kolmeen metriin.

Tumma kohta on pesty, vaalea "harmaa" vielä pölyn peitossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ensimmäinen päivä omalla tuvalla

Siinä se nyt on, meidän talo, oma tupa!  Tuntuu oudolta, epätodelliselta, että meillä on nyt se vanha talo, josta ollaan puhuttu aina. ...