keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Joulukuu

 Joulukuu. VIHDOIN!! Nyt on jo kylläkin 10. päivä, mutta löysin muutamia kuvia sieltä ensimmäisiltä päiviltä. Jos joku ei vielä tiennyt, niin olen viimeisen päälle jouluihminen. Tämä joulu on vähän erilainen, koska jään paitsi kaikesta valmistelusta (joulusiivouskin on ihan kivaa). Mulla ei ole jouluvaloja, koristeita eikä juuri joulumieltäkään. Sitä on aika hankalaa pitää täällä yllä. Ostin kuitenkin suklaakalenterin muistuttamaan lähestyvästä kotiinpaluusta ja askartelin vähän joulukoristusta seinille. Jouluradio soi aamusta iltaan ja kynttilöitäkin on vielä pari poltettavaksi. Joululahjat olen jo ostanut ja ne ovat jo Suomessa odottamassa paketointia, mutta silti voi vielä kierrellä kaupoilla ja joulutorilla :)

Ensimmäisenä päivänä oli managementin esitys ja se meni niin nappiin, että päätettiin vähän juhlistaa herkkujen kera!


Glögiä olen hörppinyt lähes joka ilta.

Joulukuinen päiväkävely.

Itsenäisyyspäivän viettoa.


Aurinko paistaa jälleen, joten aamukahvin sai nauttia jälleen ikkunalla.


 Markkinoinnin esitykseen valmistautumista ja pikainen lounas.

Parasta tässä joulussa on se, että näkee taas pitkästä aikaa kaikki rakkaat ja pääsen suoraan herkkupöytiin. Ensi jouluna pääsen taas itse koristelemaan ja hääräämään jouluhömpötyksieni parissa, tärkeintä on, että pääsen kotiin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ensimmäinen päivä omalla tuvalla

Siinä se nyt on, meidän talo, oma tupa!  Tuntuu oudolta, epätodelliselta, että meillä on nyt se vanha talo, josta ollaan puhuttu aina. ...