maanantai 22. helmikuuta 2016

Uuden kodin tarkastus





Olen odottanut mielenkiinnolla, mitä meidän nelijalkainen raati sanoo uudesta kodista. Tähän mennessä talolle ei Miroa ole voitu viedä kaiken roinan, naulojen ja myrkkyjen keskelle. Viime viikon perjantaina ohi ajaessamme kuitenkin pysähdyimme ja päästimme Miron haistelemaan vähän nurkkia. Miro ei varsinaisesti välitä uusissa paikoissa juoksentelusta vaan värjöttelee vieressä ja komentaa katsellaan: "lähdetään jo, tylsää, kylmää". Tämä kerta, ensimmäinen visiitti uudessa kodissa oli kuitenkin iloinen poikkeus. 

Yritin kuvata katsastuskierroksen videolle, mutta oli siinä hommaa pysyä perässä. Nimittäin sellaista vauhtia kierreltiin ja pingottiin ympäriinsä. Paikka näytti olevan mieleinen ja ikkunatkin ovat sopivalla korkeudella, ei tarvitse kurottaa niin näkee jo ulos. :D Sitten, kun ilmat lämpenevät ja paikat on paremmin siivottu, pääsee Mirokin viettämään päiviänsä meidän kanssa talolla.



Yhden ainoan kuvan ehdin napata videon lisäksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ensimmäinen päivä omalla tuvalla

Siinä se nyt on, meidän talo, oma tupa!  Tuntuu oudolta, epätodelliselta, että meillä on nyt se vanha talo, josta ollaan puhuttu aina. ...