perjantai 19. helmikuuta 2016

Terveisiä työmaalta

 
 Meidän ystävänpäivän ohjelmassa oli naulojen nyppimistä talolla, miten romanttista! Mutta edistystä saatiin taas aikaan, nimittäin yhden pikkukamarin verran naulattomia hirsiä, lankkulattiaa ja kattoa. Jes!

Koska tulee kesä? 

Tällä viikolla tehtiin taas montaa hommaa. Siivottiin heinävintti (siitä lisää myöhemmin), kärrättiin ongelmajätteet kierrätykseen, aloitettiin leivinuunin hormin purkaminen ja vajan puutavaroiden järjestely ja läpikäyminen sekä nypittiin lisää niitä nauloja.


Päätin alkaa raivata tietä vajasta aitan puolelle. En muistanut napata kuvaa alkutilanteesta, kun tuo aukko oli vielä täynnä puutavaraa, sekajätettä ja tyhjiä maitotölkkejä. Nyt on siis päästy alkuun tässäkin urakassa. Täytyy odottaa vielä hieman maan sulamista, sillä osa tavaroista on jäätynyt maahan kiinni.


 Sisällä jatkettiin naulojen nyppimistä, nyt tuvan katosta ja se saatiinkin valmiiksi asti. Franssin nyppiessä nauloja minä siivoilin vielä aikalailla viimeisiä tapetin jämiä poltettavaksi ja rapsuttelin ikkunoista vanhoja halkeilevia paperointeja ja erilaisia teippejä pois. Ne eivät varsinaisesti enää täytä tehtäväänsä, eikä meidän tarvitse vielä murehtia lämmityskustannuksista. Kylmä täällä on, tiivistyksistä huolimatta! :D


Alla kamari, josta kaikki naulat on jo nypitty. Lajittelin tänne kaikki ikkuna-ja ovilistat toisesta kamarista, jonka kimppuun päästään seuraavaksi.


Saapi nähdä, kuinka kauan jaksetaan viettää kaikki vapaa-aika tuvalla. Tekeminen on vielä oikein mukavaa, mutta eipä olla paljon muuta viimeaikoina tehty. Täytyy välillä laittaa kalenteriin jotain ihan muuta tekemistä, ettei karata jokaisena vapaana hetkenä takaisin talolle. Kavereita on onneksi voinut nähdä talollakin esimerkiksi talkoiden merkeissä. Taas olisi yhdet talkoot suunnitteilla, varokaa vaan! ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ensimmäinen päivä omalla tuvalla

Siinä se nyt on, meidän talo, oma tupa!  Tuntuu oudolta, epätodelliselta, että meillä on nyt se vanha talo, josta ollaan puhuttu aina. ...