maanantai 27. kesäkuuta 2016

Talkoiden valmistelua

Viime päivinä kaikki vapaa-aika on kulunut talolla monen homman parissa. Huomenna jatketaan hirsien vaihto-operaatiota, jota varten rossien purkua on jatkettu. Näkee paremmin, mitä täytyy vaihtaa ja mihin riittää paikkaus.

 Kun itse olen pieniksi hetkiksi ehtinyt talolle, olen napannut Miron mukaan ja käynyt siivoilemassa nurkkia. Kuisti on toiminut verstaana ja on sen mukaisessa kunnossakin. Puunpaloja, työkaluja ja purua on vielä siivottavaksi.

 Frans korjasi eilen kuivuriaitan kulman alalaudoitusta siistimmäksi, niin päästään aloittamaan maalausurakkamme sitten tästä rakennuksesta keskiviikon talkoissa.


Franssin remontoidessa ulkona minä siivoilin sisällä niin, että sateen sattuessa, voidaan talkoissa ruokailla salissa. Kaikki tavarat on kasattu nyt saliin, joten pieniä logistiikkaongelmia on havaittavissa. Onneksi keskelle mahtui pöytä tuolineen ruokailijoita varten.

Asetelin valosarjan tunnelmaa luomaan ;D

Odotan innolla jo huomista ja ylihuomista, kuinka paljon saadaan taas aikaiseksi porukalla. Ja mikä parasta, näkee tuttuja ja kavereita samalla, kun työt etenee ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ensimmäinen päivä omalla tuvalla

Siinä se nyt on, meidän talo, oma tupa!  Tuntuu oudolta, epätodelliselta, että meillä on nyt se vanha talo, josta ollaan puhuttu aina. ...