torstai 30. kesäkuuta 2016

Pihatalkoot



Meillä oli eilen erittäin onnistuneet pihatalkoot. Sää suosi (nyt on komiat rusketusraidat) ja porukkaa oli toistakymmentä pitkin päivää  auttamassa. Aamulla kahdeksalta aloiteltiin Franssin kanssa valmistelemalla punamullan keittopistettä ja siivoilemalla paikkoja. Antti saapui ensimmäisenä ja pääsi mukaan siivoamaan, purkamaan sikalaa ja sytyttämään padan ja kokon. Sen jälkeen porukkaa alkoikin tulla tasaiseen tahtiin, Mika, Heikki, Hanna, Tuukka, Eemeli, Äiti, Sini, Juho, Eero, Anniina, Noora, Miina, Roosa ja Akseli. Ilmo ja Kaisakin poikkesivatjuuri sopivasti kahvipaussin aikaa. Mika keskittyi tällä viikolla jatkettuun hirrenvaihtoprosessiin, mutta siitä enemmän myöhemmin.

 

Vanhasta sikalasta lähti betoniketat, tiiliseinät ja lattia.

 Punamultamaalin keittämisen aloittelua, kiehuvaa vettä ja rautasulfaattia. Maalia tuli kaikenkaikkiaan noin 70 litraa. Määrä riitti kuivuriaitan maalaamiseen ja aidan loppuun maalaamiseen. Navettarakennukseen tehdään uusi satsi myöhemmin.

Maalin tekoon kului noin viisi tuntia, joista nelisen tuntia sekoiteltiin.
 Ruisjauhojen sekoitusta ja Heikki sekoitusvuorossa.

Heikki viimeistelee navettarakennuksen laudoituksen purkua.
 Hanna sekoitusvuorossa, pojat laudoituksen kimpussa.



 Ruokatauolla grillattiin hampurilaisia ja makkaraa.

Frans kävi välillä auttamassa Mikaa hirsien kanssa.
Sini toi talkoisiin myös pikkuisen apulaisen, Alman. 

 Maali on valmista!

Hanna ja äiti siivosivat kuivuriaitan reunoja maalausta varten.

 Sitten aloitellaan maalaaminen, ensimmäinen satsi ämpäriin ja Hanna testaamaan maali.

Serkkutytöt saapuivat auttamaan maalaamisessa.
Maalaustelineeltä oli hyvät näkymät.
Pojat jatkoivat aidan rimojen sahaamista ja kiinnitystä.
Äiti kitkemässä ruusupuskaa.
"Kaikkee sitä löytyy ku tarpeeks kaivaa" sanoi kirvesmies. Tähän sopisi kuvatekstiksi hyvin myös "ain laulain työtäs tee.." :D
 Roosa toi mukanaan yllätysapulaisen, Akselin, joka olikin ahkera työmies niin maalaamisen parissa kuin sikalan purkamisessakin.

Kaffepaussi.
 Miinakin pääsi maalisudin varteen työpäivänsä päätteeksi.

Eero työmaallaansa.


 Juho irroitti navettarakennuksen naulat ripeästi. Miro otti iisisti ruokatauolla.





 Anniina ja Noora aloittivat aidan maalaamisen, Roosa teki haastavimman työn aitan hankalimmalla seinällä ja maalasi samalla itsensä :D Iso kiitos Roosalle!



Illan talkooporukka.


Viimeiset grillaukset suoritettiin vielä ilta kymmenen jälkeen.

 Viimeisten talkoolaisten lähdettyä jäimme Franssin kanssa siivoilemaan paikkoja. Mikäs siinä oli siivoillessa, kun aurinko valaisi vielä puolen yön aikaankin.


 Kuivuriaitta saatiin maalattua valkoisia kohtia vaille valmiiksi.




 Aita tuo mukavasti enemmän yksityisyyttä tien vieressä olevalle pihalle.


Väsyneet mutta onnelliset.
Sali värjäytyi vaaleanpunaiseksi yöttömässä yössä.
Isäntä ja emäntä poistuivat tontilta ennen yhtä torstai aamuna, eli takana oli kevyt 16 ja puolen tunnin talkoopäivä. Missään kohtaa ei kyllä alkanut väsyttämään ja vielä olisi pidempäänkin viihtynyt, ellei aamulla olisi pitänyt herätä töihin.

Kiitoksia kaikille talkoolaisille isosta avusta ja mukavasta päivästä ! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ensimmäinen päivä omalla tuvalla

Siinä se nyt on, meidän talo, oma tupa!  Tuntuu oudolta, epätodelliselta, että meillä on nyt se vanha talo, josta ollaan puhuttu aina. ...