maanantai 15. syyskuuta 2014

Ensimmäinen viikko

 

Tämä tulee nyt vähän myöhässä, mutta ajattelin kertoa lyhyesti ensimmäisestä viikostani Nizzassa. 

Tiistai 

Lähdettiin Suomesta Sonjan kanssa samalla lennolla tiistaina 26.elokuuta kohti Nizzaa. Ja niinkuin jo aikaisemmin kerroin niin jo lentomatka suoritettiin vähän pidemmän kaavan kautta. Yöllä asunnolle saavuttuamme etsimme vain ruokaa ja painuimme pehkuihin. Yövyin kaksi ensimmäistä yötä Sonjan sohvalla, ennen kuin saimme oman asuntomme avaimet muutaman korttelin päähän.

Keskiviikko

Seuraavana päivänä sovimme treffit rannalle tulevien kämppisteni Märthan ja Emman kanssa. Istuskelimme rannalla ja juttelimme niitä näitä. Iltapäivällä kävimme noutamassa kolmannen kämppäkaverini Nuran juna-asemalta. 
 Illalla kävimme rannalla, jossa kokoonnuimme vaihtoporukan kanssa. Meillä oli Sonjan kanssa miniviinipullot (ostettiin kaupasta vahingossa ruoanlaittoon tarkoitettuja pikkupulloja) mukana, koska aamullahan oli koulua. Toisilla oli koulusta huolimatta kovempi partyfiilis ja viini virtasi.

Torstai

Ensimmäinen koulupäivä alkoi pehmeästi orientaatiolla ja pääsimme jo aamupäivällä takaisin kotiin. Ennen kotiin lähtöä täytimme kuitenkin pankkipaperit ranskalaisen pankkitilin avaamista varten LCL-pankkiin. Pankkivirkailija ihmetteli mun epäselvää käsialaa ja katsoi papereitani "aijaa, sä oletkin suomalainen".
Iltapäivällä pääsimme vihdoin omalle asunnollemme Märthan, Emman sekä Nuran kanssa. Loppu päivä meni laukkuja purkaessa ja jutellessa tyttöjen kanssa. Ilta vietettiin jälleen rannalle, josta suunnattiin parin klubin kautta Waynes-baariin. Baarista poikkesimme vielä rannalle istuskelemaan ja sitten pehkuihin.



Perjantai

 Perjantai oli vapaa päivä ja lähdimme tyttöjen kanssa järjestämään asunnollemme nettiä auringon oton jälkeen. Kierrettiin monet eri liikkeet ja kaikki tuntui niin kalliilta ja laitteet saisi vasta monen viikon päästä, joten jatkoimme etsintöjä. Viimein tehtiin sopimus SFR:n kanssa ja netti luvattiin jo tiistaiksi. Kävimme ruokakaupassa tekemässä vähän ostoksia ja kokkasimme ensimmäisen yhteisen illallisen, kanasalaattia ja viiniä. Illalla käytiin jälleen ulkona ja ilta sai ikävän päätöksen kun Märthan laukku ryöstettiin rannalta. Laukussa oli tietenkin aivan kaikki passia lukuunottamatta.

 
Lauantai 

Lauantai aamu menikin sitten Märthan asioita hoitaessa, jonka jälkeen  minulla ja Sonjalla oli lounastreffit saksalaisten kanssa parc du Mont Boron kukkulalla. Patonkia, viiniä ja salaattia, nam. Lounaan jälkeen päätin lähteä shoppailemaan jotain kivaa huoneeseeni ja siinä vierähtikin loppuilta. Illalla lähdimme jälleen rannalle istuskelemaan viinipullot kainalossa. Lähdettiin kuitenkin aika ajoissa Waynesin kautta kotiin nukkumaan.

  

Sunnuntai

Ei muistikuvia :D 
Eli hengailtiin vaan kotona, syötiin, juteltiin ja pyöritiin kaupungilla. Luultavasti olimme myös rannalla.

Maanantai

Ensimmäinen "oikea" koulupäivä ja lounastusta puistossa.

Tiistai

 Ensimmäiset ranskankielen tunnit ja heti päästiin kielikylpyyn. Opettaja on tosi mukava, mutta puhuu vain ja ainoastaan ranskaa, eikä tunnilla saa puhua muuta kuin ranskaa, joten seuraaminen on välillä turhankin hankalaa.
Koulun jälkeen lähdimme kyselemään netin perään ja kappas, pitkän keskustelun ja setvimisen jälkeen ilmeni, että meidän sopimus ei ollut enää voimassa. Miksi? Ei tiedetä? Kukaan ei osannut vastata. Lopulta teimme uuden sopimuksen ja saamme odottaa nettiä vielä ainakin syyskuun loppuun. Tämä nettiasia on kyllä ollut suurin koetinkivi täällä. Kukaan ei kuuntele, ketään ei kiinnosta jos et ole ranskalainen. Raivostuttavaa!
Kävimme myös allekirjoittamassa papereita pankissa, jossa oli super mukava pankkivirkailija. Ei silti oltaisi pärjätty ilman Märthan ranskankielen taitoja, ei selvittäsi mistään täällä ilman Märthaa! Pankin jälkeen suuntasin kattoterassi illalliselle Sonjan äidin huoneistolle ja tarjolla oli super hyvää munakoisolasagnea ja salaattia.


Tässä vielä sekalainen joukko kuvia ensimmäiseltä viikolta:

Alko vähän ärsyttämään tää teksti lentokoneessa kun matka alko venyyn muutamalla tunnilla.
Parin päivän visiitti Sonjan sohvalla, ennen kuin saatiin avaimet omalle kämpälle.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ensimmäinen päivä omalla tuvalla

Siinä se nyt on, meidän talo, oma tupa!  Tuntuu oudolta, epätodelliselta, että meillä on nyt se vanha talo, josta ollaan puhuttu aina. ...