Kesäkuu
- eteinen: hirsien puhdistus loppuun, listojen kunnostusta ja maalausta, puolipaneelin toinen maalikerros
- pihatöitä: loput istutukset kasvimaalle, kesäkukat, saunapaikan ympäristön siistimistä, (loputonta) nurmenleikkuuta
- keittiön pöytä ja penkki saapuivat puusepältä
- kamarin toisen ikkunan listat: hilseilevä maali pois ja paikoilleen
- kesämattojen vaihtoa
- Ikkunoiden tuplien nostoa pois ja ikkunoiden pesua
Ja siinä se. Kesäkuu oli todella raskas molempien töiden ja muiden projektien osalta, eikä kotona käyty paljon muuta, kuin nukkumassa. Alkukesästä nurmikin tuntuu aina kasvavan silmissä, joten nurmen leikkuuta riitti lähes joka illaksi. Kovat helteet taas pakottivat kastelemaan juuri istutettua hyötypuutarhaa ja muita istutuksia päivittäin, jolloin aikaa ei ei enää riittänyt muuhun. Jotenkin sitä taas alkaa mielessään odotella rauhallisempaa syksyä ;)
Kesäkukkia ja -mattoja.
Eteisen listojen kunnostus, maalaus ja asennus ovat ottaneet aikaa. Tämä projekti on edennyt enemmän ja vähemmän viimeisen puolen vuoden aikana. Valmiiksi en sano, ennen, kuin se on sitä vielä odottavaa ihan viimeistä viimeistelymaalaustakin myöden valmis. :D
Meillä on vähän sellaiset on/off-kesälampaat :D Siitä lisää ihan omassa postauksessa.
Puutarhassakin ihan oikeasti kasvaa jotakin (rikkaruohojen lisäksi ;))! Nämä kuvat ovat alkukesältä ja puutarhasta tulossa myös oma postaus ja paljon kuvia.
Kesäkuu oli kaunis ja helteinen. Aurinko kruunasi lähes jokaisen aamun ja aamukahvi tuli juotua pari kertaa ulkoportaalla ennen töihinlähtöä lämmöstä nauttien. Keittiöstä ja kamarista nostettiin tuplat pois ja kamarin sisäikkunat ovat tänä vuonna kunnostusvuorossa. Salin ikkunoista poistetaan myös ikkunateipit ja ikkunat pestään, mutta tuplat otetaan pois nyt vain tuuletusikkunoista. Olen koko kesän haaveillut ikkunoiden pesusta, mutta vielä se odottaa tekijäänsä. Onneksi kesää on vielä jäljellä.
Juhannus
Tänä juhannuksena ei oltu poikkeuksellisesti koko perhe töissä, joten minä sain touhuta pojan kanssa kotona juhannusjuttuja koko viikonlopun. Iltaisin grillattiin ja saunottiin koko perheen voimin. Sää oli ihana, aurinkoinen ja helteinen. Aattoaamuna lähdimme pojan kanssa hakemaan juhannuskoivuja kuistin pieleen ja kukkia pöytään. Tästä tulee aina juhannusfiilis, satoi tai paistoi.
Päivät kuluivat kukkia kastellen, illan ruokia valmistellen ja kesää haistellen. Tämä oli luultavasti koko kesän rennoin viikonloppu. Vieläkään en silti saanut sitä haaveilemaani kukkaseppelettä aikaiseksi, mutta jäipä jotain uutta tekemistä ensi kesäänkin.
Arki
Kesäkuu pyöri meillä siis täysin töiden ja pihatöiden ympärillä. Aikamoinen kaaos valtasi talon, kun tiski-ja pyykkivuoret kasvoivat kasvamistaan. Muutaman viikon pituinen työkeikkani vei arkipäivistä yhtäkkiä 10 tuntia kaikkine ajamisineen ja kotihommat kasaantuivat yllättävän nopeasti. Olisi siis kehitettävää meidän arjenhallinnassa tulevaisuudessa? :D No, mutta se ei ole ajankohtaista ihan hetkeen, sillä jos kaikki menee hyvin, meidän perhe kasvaa loppuvuodesta yhden pikkumiehen verran. Kotiäidin arki jatkuu siis toistaiseksi vielä määrittelemättömän ajan. <3
Niin ja meidän viidentenä hääpäivänä meille ilmestyi tämä ihana pöytä ja penkki. Myös sen tarinasta ja sijoituspaikasta lisää omassa postauksessaan. Kesä jatkuu, pihatyöt, klapihommat ja pikkuremppa jatkuu, talon maalauksesta haaveilu jatkuu (miten olis toteutus?), mutta eipä tule tylsää hetkeä. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti