lauantai 25. heinäkuuta 2020

Kuistikirppis



Viikko sitten pystytimme pikaisen kuistikirppiksen pari päivää aikaisemmin syntyneestä ajatuksesta. Olihan kesäkirppiksen pystyttämisestä haaveiltu koko talvi, mutta kevään tapahtumat karkottivat ne ajatukset aika tehokkaasti. Myytävät tavarat olivat pahvilaatikoissa ympäri taloa ja vaatteet salin nurkassa maaliskuusta asti ja perjantai-iltana kyllästyin niiden siirtelyyn ja säilytyspaikkojen pähkäilyyn. Viikonlopun menot olivat peruuntuneet ja sää lupaili kaunista ja lämmintä kesäsäätä. Yksi ongelma suunnitelmassa kyllä oli, saisinko järjestettyä kaiken reilussa vuorokaudessa isännän ollessa töissä koko viikonlopun. Päätin kokeilla ja lapsenhoitoavulla ja sunnuntaina apuun tulleen serkun avustuksella kirppis saatiin kasaan, nurkat siivottua ja luonnonkukat pöytään.

Keli oli täydellinen ja hyvin lyhyenajan markkinointikin tuotti tulosta. Tärkeintä oli kuitenkin pystyttää kirppis-kyltit tienposkeen ja sellaiset saatiin pikaisesti meidän häiden suuntakylteistä. Rapsuttelin niistä vanhat tekstit pois ja maalasin uudet, vähän käänneltiin nuolia ja avot!


Tavaraa oli paljon, paljon enemmän kuin edes kuvittelin ja pääsin kuin pääsinkin eroon valtaosasta! Ihanaa, kun itselle tarpeeton, joka ei ole löytänyt meiltä enää paikkaansa tai ei tule enää puettua päälle, löytää uuden kodin. Vaikka sunnuntaina kävi väkeä paljon ja tavaraa lähti, päätimme jättää kirppiskyltit tienposkeen vielä maanantaiksi, kun kotona olimme joka tapauksessa. Maanantainakin täällä poikkesi muutamia kesäajelijoita. Kyltit teki kyllä tehtävänsä ja naapurikylän kesäkahvilasta oli vinkattu moni meille jo sunnuntaina. <3


Onneksi isäntä ehti hoitaa kylttien viimeistelyn ja pystytyksen.


Oli niin kivat pari päivää, etten olisi uskonut! Suunnitteilla on ensi kesäksi isompi pihakirppis, mutta luulen, että täytyy himmata hiukan suunnitelmia ja odottaa, mitä tulevalla perheenlisäyksellä on sanottavana äidin suunnitelmiin. ;)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ensimmäinen päivä omalla tuvalla

Siinä se nyt on, meidän talo, oma tupa!  Tuntuu oudolta, epätodelliselta, että meillä on nyt se vanha talo, josta ollaan puhuttu aina. ...