keskiviikko 4. joulukuuta 2019

Marraskuun sää



Marraskuu oli synkkä. Synkkä ja sateinen. Onneksi hetkittäin saatiin nähdä auringon pilkahduksiakin, pikku pakkasta ja hieman lunta maassa. Auringolla ja valkealla maalla on kyllä kumma vaikutus mielialaan, vaikka sadepäivistäkin pidän, on kaikella rajansa. Kunpa saataisiin kunnon talvi, pakkasta ja lunta <3



Onneksi monet pikkuprojektit ja jouluvalmistelujen aloitus pitivät päivät kiireisinä, niin sadetta ei ehtinyt sen enempää murehtimaan. Käyn yleensä pojan päiväunien aikana ulkona touhuilemassa niitä näitä, haravoimassa, tekemässä puita tai oikeastaan ihan mitä vaan sattuu olemaan työn alla. Oli se sää mikä tahansa. Kun saa pienen hien pintaan ja raitista ilmaa, on kiva mennä takaisin sisälle, kun itkuhälyttimestä alkaa kuulumaan heräilemisen merkkejä. Sitten keitetään kahvit ja välipalan jälkeen ulkoillaan yhdessä, kun päivänvaloa vielä hetkisen riittää.


Tähän aamuun herättiinkin sitten taas plussa-asteissa ja viimeiset lumetkin ovat taas sulaneet. Aurinko sentään paistaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ensimmäinen päivä omalla tuvalla

Siinä se nyt on, meidän talo, oma tupa!  Tuntuu oudolta, epätodelliselta, että meillä on nyt se vanha talo, josta ollaan puhuttu aina. ...