tiistai 1. tammikuuta 2019

Ensimmäinen joulu


Joulu oli ja meni, mutta tänä vuonna se oli aika erityinen joulu. Ensimmäinen joulu vihdoin täällä, omassa tuvassa ja ensimmäinen oli joulu pikkuisännällekin. Aattoilta vietettiin perheiden kanssa jouluruoan ja lahjojen parissa. Muuttoilmoitus ei ollut ilmeisesti pukille vielä päivittynyt, kun meillä piipahtikin tonttu. Harminpaikka, että Frans oli puunhakureissulla, jäi tonttu näkemättä. :D

 Aatto oli siis aika hulinapäivä, mutta joulupäivänä nautittiinkin sitten kiireettömyydestä oikein ajan kanssa. Oli aika täydellinen joulupäivä; ulkoiltiin, testattiin pojan pulkka vielä ennen lumien sulamista, kasattiin kasa lahjoiksi saatuja leluja, syötiin, luettiin, syötiin ja illalla pidettiin vielä pieni leffamaraton (2 leffaa on meille jo maraton :D) juustopöydän kera. 

Jouluntunnelma on meistä kyllä jotenkin erityistä vanhassa talossa.

Kaksi tonttua häärii uudessa keittiössään.

Näkyykö tonttua?


Uudet, aivan ihanat villasukat ovat olleet jouluna ahkerassa käytössä <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ensimmäinen päivä omalla tuvalla

Siinä se nyt on, meidän talo, oma tupa!  Tuntuu oudolta, epätodelliselta, että meillä on nyt se vanha talo, josta ollaan puhuttu aina. ...