sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Pikkuvessan remontti osa 5: nurkkakomeron rakennus


Pikkuvessan nurkassa on vähän sellainen "hukkanurkka", johon päätimme nikkaroida kulmakaapin vanhoista kattopaneeleista. Paneelit olivat itseasiassa tässä tilassa, joiden takaa löytyi vielä kattolankut, joista vessan katto tehtiin.


Tämä oli aika hitaasti etenevä projekti Fransin loman aikana, jota jatkettiin aina hetken verran silloin tällöin. Tätä pystyi tekemään jo pojan nukkuessa, mutta toisaalta maalaushommat oli myös hoidettava silloin.


Varaosapankista pengottiin jälleen yhtä sun toista kätevää. Sieltä löydettiin myös saranat kaappiin.


Saranat putsattiin vanhasta maalista keittämällä niitä vedessä ja 
rapsuttamalla pehmenneet maalit pois.


Hyllyistä voidaan joskus tehdä kivemman näköiset, mutta nyt mennään näillä varastosta löytyneillä levyn paloilla. Kaapista tulee luultavasti sellainen roinakaappi, johon päätyy kaikki harvemmin käytettävä tavara, joille ei ole aikaisemmin paikkaa löytynyt. Kaappi odottelee nyt viimeistelyjä, eli jokin lukko/kahva asennetaan, kun sellainen jostakin vastaan tulee. Tähän tulee myös listat ylä-ja alaosaan. Vanhoista paneeleista oli hieman haasteellista tehdä, mutta ihan hyvä siitä tuli! :)


Sahattiin ja höylättiin tähän kohtaan paneelilistatkin valmiiksi ja sain pienen sisustushyllynkin siihen,
 kun kauniisti pyysin. :D Hylly tehtiin vanhasta kattolankusta, jota ei olisi enää pystynyt kattoon asentamaan.


Vessassa alkaa nyt olla isot jutut tehtyinä ja jäljellä on enää pitkä lista viimeistelyjä, joita tehdään aina silloin tällöin. Seuraava odotuksen aihe täällä on oven karmien viimeistelyt ja maalaukset sekä ovilistojen asennus. Muu listoitus jää varmastikin vessan ylle kääntyvien portaiden valmistumisen ja tätä myötä katon pienen rukkaamisen jälkeisen aikaan.

tiistai 4. helmikuuta 2020

Mitä tapahtui tammikuussa 2020?


Täällä ollaan aivan sekaisin kuukausista, kun on niin keväistä jo. Melkein kirjoitin, mitä tapahtui helmikuussa ja hetki piti oikein miettiä, että mikä kuukausi nyt onkaan taas menossa. Nyt tätä kirjoittaessa on ihana pakkanen ja maa huurussa, vielä kun saisimme hieman lunta! Eilen aamulla oli pakkasta -14.

Mutta mitä sitten tapahtui tammikuussa 2020?
Frans vietti kesälomaansa, joten remontti eteni kivasti jo ihan senkin puolesta. Suunniteltu sisäremontti vain jäi tavoitteista, kun ulkona pystyi tekemään jo keväälle suunniteltuja töitä kelien puolesta. 

Tammikuu
  • Pikkuvessan paneelien toinen maalikerros
  • Pikkuvessan nurkkakaapin rakennus (viimeistelyjä, kun sopivia osia löytyy)
  • Vintin mittausta, suunnittelua, budjettia, aikataulun suunnittelua (uus ikuisuusprojekti?)
  • Puuvajan hirsikehikon rakennus (kattorakenteet keväämmällä)
  • Pihan siivous jatkuu, hyötypuurahan nikkarointia
  • Polttopuiden tekoa
  • Portaikon listojen teko ja maalaus, ovenkarmien maalaus, paneelien maalaus
  • Kuistin sähköjen asennus (valot kuistiin sisälle ja ulos)
  • Keittiön listojen maalaus, kamarin ovenkarmien maalaus, muita viimeistelyjä keittiössä
  • Salin pirttipöydän vahaus
  • Eteisen listojen maalauksen aloitus (eteisen viimeistely on seuraava isompi projekti)
  • Pikkuisännän synttärit traktoriteemalla ;)


Aika moni ilta ja yö meni minulla maalatessa kuulokkeet päässä. :) Pikkuisäntä auttoi taas tuttuun tapaan monessa hommassa. Mitatessa hoetaan nyt "kolme, seitsemän, kolme" ja muutenkin "minä auttaa" on tuttu lausahdus.

Nyt alkaa olemaan kaikki tällä tontilla olleet vanhat puut polttopuina.
Tässä välikössä oli kasa puita, jotka on nyt kaikki valmiina uuniin.

 Märät kelit eivät poikaa haitanneet, mutta aina kun hetken oli lumi maassa mentiin pulkalla edes takaisin. Loppukuusta juhlittiin 2v synttäreitä traktori teemalla ja pojan traktorikokoelma kasvoi monen kokoisella menopelillä. Polkutraktori on valmiina kevään peltotöihin ;)

torstai 16. tammikuuta 2020

Pikkuvessan remontti osa 4: komeron vanha ovi


 Tilasimme syksyllä pikkuvessaan portaiden alle vanhan komeron oven. Ovesta on pääsy lämminvesivaraajalle ja saatiin portaiden alle hieman säilytystilaakin. Aluksi rapsuteltiin hilseilevä maali pois, mutta muuten ovi jää ainakin toistaiseksi tämän näköiseksi.


 Portaiden alla oli vielä ammottava aukko, johon lähdettiin rakentamaan seinärakennetta paneelien kiinnitystä sekä ovenkarmia varten.



Paneelien yläpuolella oleva aukko on väliaikainen. Näitä joudutaan hieman lyhentämään, kun portaiden viimeiset askelmat tehdään valmiiksi. Portaat kiertyvät vessan ylle, joten katto tulee tästä päästä vielä hieman alemmas. Kattoa ja seinää rukataan siis vielä portaiden rakennuksen yhteydessä.



Ovessa ei ole, eikä ehkä tulekaan heti kahvaa. Asensimme ihan oven yläosaan vivun, jolla sen saa kiinnitettyä, eikä sinne yllä pienet sormet ;)


Yläosan keskeneräinen osa peitettiin toistaiseksi verholla portaiden rakennusta ja viimeistelyä odottamaan.

torstai 9. tammikuuta 2020

Neljä vuotta remonttia takana


Jo neljä vuotta kulunut siitä, kun tämän urakan aloitimme. Muistan ensimmäisestä päivästä talolla, kuinka innoissamme olimme ja harmitti, kun päivä oli niin lyhyt. Aurinko paistoi ja pakkanen paukkui. Lunta oli yli puolimetriä. Siitä alkoi lähes taukoamaton remontti, jonka loppu ei häämötä vieläkään. Olemme kuitenkin ehkä vähän jo tykästyneetkin ajatukseen, ettei tämä tule koskaan täysin valmiiksi. Paikkojen laittaminen hitaasti, ajatuksia ja suunnitelmia haudutellen on osoittautunut hyväksi tavaksi edetä. Ideat jalostuu vuosien aikana ainakin niitä ihan alkuperäisiä paremmiksi ;)


Sali oli jaettu kolmeksi huoneeksi, käsittääksemme evakoita varten. Yllä yksi pienemmistä huoneista.


Salin kaakeliuuni ja salia jakanut seinä. Oikealla näkyvässä nurkkauksessa sijaitsee nykyään kylpyhuoneen kodinhoitonurkkaus ja ovesta on kulku edelleen keittiöön.


Leivinuuni ja väliseinällä jaettu keittiö. Tällä hetkellä askartelemme keittiöön listoja, leivinuuni lämmittää tuvanpäätä vuoronperään pönttöuunin kanssa ja puuhellan uudelleen muuraus on alkuvuoden työlistalla.


Remontti jatkuu, sisällä ja ulkona, ehkä tulevaisuudessa vielä yläkerrassakin. Varmaa on vain, että tekeminen ei tule loppumaan ja se on ihan jees! :D

maanantai 6. tammikuuta 2020

Pikkuvessan remontti osa 3: sähkötyöt


 Pikkuvessan sähkötyöt saatiin loppusyksystä päätökseen, kun valaisimet, valokatkaisija ja pistorasia asennettiin paikoilleen. Altaan ylle tilattiin valaisimet Domus Classicalta, pöntön päällä on kirpparilöytö.



Katkaisija ja pistorasia ovat Renova-sarjasta.


Kyllä se valmistuu, pala palalta! :)

perjantai 3. tammikuuta 2020

Salin jalkalamppu


Olemme jo pidemmän aikaa etsineet Ikean jalkalampulle korvaajaa saliin. Jotain muihin kalusteisiin sopivaa, jotain vähän erikoista. Huutokaupasta huusimme tämän aika valtavan lampun salin nurkkaan lukuvaloksi. Tää on ihan täydellinen ja kiva, että lampulla on kunnolla kokoa. Se sopii hyvin muiden isojen kalusteiden joukkoon!

Ensimmäinen päivä omalla tuvalla

Siinä se nyt on, meidän talo, oma tupa!  Tuntuu oudolta, epätodelliselta, että meillä on nyt se vanha talo, josta ollaan puhuttu aina. ...