Takapihalla lojui kaksi kasaa hirsiä sukulaisen puretusta talosta. Yksi kasa pitkiä, toinen lyhyempiä ja aika vaihtelevan kuntoisia. Johonkin niitä kuitenkin haluttiin käyttää ja Frans haaveili hirsirakentamisen kokeilusta (olinhan luvannut, että hän saa rakentaa meille hirsisaunan, joskus).
Viime vuonna päätettiin käyttää osa puuvajan rakentamiseen, loput paremmat varastoitaisiin odottamaan pitkän piharakennuksen kengitystä ja ne huonoimmat käytettäisiin esim. kohopenkkien yms. rakentamiseen puutarhassa. Sain sieltä kaivettua pari penkiksi sopivaa saunan nuotiopaikallekin. Loppuvuonna pohdittiin vajan paikkaa ja joulupäivänä se päätettiin ja aseteltiin nurkkakivet paikoilleen. Kivien päälle nostettiin muutama hirsi, jotta saisimme pohtia ajan kanssa, onko paikka ja asettelu hyvä. Paikkaa katseltiin monesta suunnasta, pohdittiin kulkureittejä ja kyllä sitä sitten vielä hieman hienosäädettiinkin.
Joulukuu 2019
Joulupäivänä 2019 päätettiin nurkkakivien paikka, nostettiin alimmat hirret "paikoilleen" ja jätettiin ajatus hautumaan. |
Tammikuu
Tammikuussa Frans aloitti kesälomansa puuvajan parissa, kun ilmatkin sen kerta sallivat.
Pikku hiljaa, hirsi kerrallaan paikoilleen.
Muutamassa päivässä päästiin hyvään alkuun. |
Kun tarvittava hirsitavara oli saatu kasoista pengottua, tuli naapuri auttamaan hirsikasojen siirrossa parempaan säilytyspaikkaan. Saimme vähän siistittyä ympäristöä, kun kaikki rakennusmateriaali löytyy nyt yhdestä paikasta, eikä ympäri pihaa.
Loman päätteeksi vajan raakile näytti tältä. |
Helmikuu
Helmikuu tuli ja meni aivan muiden hommien parissa ja puuvajan kehikko sai rauhassa asettua. Samalla tuumailtiin jatkotoimenpiteitä, kaivettiin vanha vajaan sopiva ovi varastosta ja metsästettiin käytettyjä tiiliä katolle netistä
Maaliskuu
Maaliskuussa sää sahasi edes takaisin, mutta vaja edistyi.
Kivijalan sovittelu on enämmän lempipuuhia.
Vajan eteen tehtiin pieni penkki sopivasta lankun pätkästä.
Sitten jatkui pihan siivous ja loppujen hirsien siirto uuteen säilytyspaikkaan naapurin avustuksella.
Kuun lopuksi saimme vielä kevyen lumipeitteen.
Huhtikuu
Huhtikuussa puuvajan ympärille alkoi kasaantua jo puukasaa jos toistakin. Seinustalle istutettiin vähän raparperia.
Vaja on nyt tältä erää "valmis". Ovi on katsottuna valmiiksi, mutta sitä täytyy vielä hieman kunnostaa ennen asennusta, mutta koitetaan saada talveksi paikoilleen. Lisäksi kivijalkaan saa kantaa vielä kiviä, kun sopivia vastaan tulee. Niin ja niitä puita saa alkaa kohta latomaan sisään. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti