Vuosi muutosta

 Olemme nyt asuneet vuoden päivät täällä, omassa kodissa. Vuosi on hurahtanut todella nopeasti! Justhan me huokaistiin helpotuksesta, kun saimme luvan muuttaa. Toisaalta aika tuntuu paljon pidemmältä, onhan täällä tullut vietettyä lähes kaikki vapaa-aika jo kohta neljä vuotta. Muuttolaatikoiden tyhjentäminen vuosi sitten kävi rivakasti, oli niitä tavaroiden paikkoja ehditty miettimään jo tovi. Ja olihan se aika hienoa tehdä kunnon ruoka uudessa keittiössä. Olimme säästäneet keittiön testauksen (mikroa ja jääkaappia lukuunottamatta) muuttopäivään.

Muutosta huolimatta remontti on jatkunut normaalisti, koko ajan on joku kohta työn alla. Vuosi sitten meillä oli käyttökunnossa ns. keittiön pääty ja kylpyhuone. Muita huoneita on laitettu kuntoon muuton jälkeen pikkuhiljaa. Kesä ollaan tehty vallan ulkotöitä ulkolaudoituksen, maalauksen ja pihan parissa. Talven tullessa siirrytään taas takaisin sisälle pintaremontin pariin. Niitä kuuluisia listoja esimerkiksi on asentamatta aika paljon. :D Joka huoneessa riittää siis vielä paljon pienempiä ja isompiakin viimeistelyjä. Mutta hiljaa hyvä tulee.

Vuoden sisällä ollaan päästy nauttimaan remontin lomassa kyllä ihan tavallisestakin arjesta ja seuraamaan pojan kasvua narisevilla lankkulattioilla. Vanhassa talossa asuminen ei sinänsä ole uusi asia meille, mutta itse en ole ennen esimerkiksi lämmittänyt puilla, joka sekin alkaa jo pikku hiljaa sujumaan. Ja onhan jokainen talo omanlaisensa, ottaa aikansa, että sen elämänkiertoon pääsee mukaan ja tullaan tutuksi. Olemme kyllä olleet tyytyväisiä vuoden aikaiseen eloomme täällä, vaikka pientä totuttelua se aika ajoin onkin. Joka päivä saadaan paikkoja hieman enemmän meidän elämän menoon toimivammiksi ja remontin pikku hiljaa edistyessä tavaratkin pääsevät lopullisille paikoilleen helpottamaan arkea. 

 

 

 

 

 Miltä sitten on tuntunut muuttaa takaisin maalle kaupunkivuosien jälkeen? Kahdeksan ja puoli vuotta tuli asusteltua kaupungeissa, Tampereella, Nizzassa, Bruggessa (opiskelijavaihdossa) ja Porissa. Tuli käytyä siis lähellä ja kauempanakin, hyvä niin. Kun aikanaan lukion jälkeen kotoa muutettiin, hoettiin (niin kuin moni muukin varmasti), ettei sitte  koskaan tulla takaisin. Ulkomaillekin muutosta taidettiin jossakin välissä haaveilla. Mutta niin vain löydettiin itsemme koulujen jälkeen kotikonnuilta :D

Kaupunkielämä oli kyllä ihanaa sekin, erityisesti tykästyimme Tampereen meininkiin ja miljööseen. Jokaisessa kaupungissa olemme asuneet keskustan tuntumassa, kerrostalossa. Keskustan (tai kaupunkien yleensä) menot ja mahdollisuudet ovat olleet lähellä ja johan sieltä löytyi monenlaista tekemistä. Me ei vaan kovin usein hyödynnetty niitä. Vapaa-ajalla kävimme lenkillä mm. Pyynikin metsissä, puuhailimme lähinnä kotona ja viikonloppusin ajelimme "kotiin" maalle. Tämä kaava jatkui kaikkina kaupunkivuosina. Kerrostaloelämä oli helppoa ja mukavaa, eikä meille koskaan koitunut mitään haittaa esim. naapureista, mutta jotenkin kaipasimme enemmän tekemistä, sellaista mitä voi tehdä esimerkiksi omalla pihalla. Niinkin arkisia asioita, kuin haravointi ja kaikenlainen nikkarointi. Jotain mistä näkee oman kädenjäljen. Totesimme, ettei kerrostaloasuminen ollut ehkä se meidän juttu.

Vuosien kuluessa ajatukset takaisin muutosta alkoivat siis heräillä ja aloimme haaveilla ehkä siitä vanhasta talosta, jota kunnostaa, jonka pihaa laittaa. Meille kaupungin keskustaympäristö tuntui jotenkin vieraalta. Vaikka mahdollisuuksia esimerkiksi harrastustoimintaan siellä olisi lukemattoman paljon enemmän ja tapahtumia laidasta laitaan, kaivattiin kuitenkin meille kotoisinta ympäristöä, sitä samaa, missä itse vartuimme ja pääseehän niihin tapahtumiin täältäkin käsin.

Olemme molemmat kasvaneet maataloissa ja eläinten parissa. Omista lempileikeistä muistan ainakin sen rakentamisen; majoja, lautahökkeleitä, puulehmiä ja puuhevonenkin, millä pystyi ratsastamaan. Heinävintillä rakennettiin linnakkeita heinäpaaleista ja leikittiin yllytys hulluja. Kuvasimme elokuvia rakentamissamme lavasteissa, kasasimme lauttoja joella, kuljimme sisarusten, serkkujen ja kavereiden kanssa pitkin pihoja ja metsiä leikkien milloin susia, hevosia tai mitä lie dinosauruksia. Opetimme me veljien kanssa hiehot pelaamaan jalkapalloakin. :D Ulko-ovi kävi heti herättyä ja sisällä käytiin vain syömässä tai vaihtamassa kuivat vaatteet. Koulun jälkeen mentiin navetalle istumaan vasikan karsinaan paijailemaan ja taidettiin torkkuakin siellä välillä vasikan kyljessä. Olen kiitollinen siitä, että meille ei lapsuudessa keksitty tekemistä, jos marisimme tylsyyttä. Ja siitä, että saimme toteuttaa mitä kummallisempiakin leikkejämme, joita esittelimme sitten ylpeinä vanhemmille.

Muutama vuosi sitten tällä tontilla ympäriinsä kävellessäni huomasin ajattelevani tai oikeastaan katsovani ympärilleni lapsen silmin: tuonne saa rakennettua sen ja sen majan, tää on hyvä piilo piiloleikeissä ja tuolla pystyy laskemaan mäkeä. Jälkikäteen ajateltuna olemme huomanneet, että olemme asettuneet kodiksi juuri sellaiseen paikkaan, jossa on mahdollisuuksia niihin asioihin, jotka omasta lapsuudesta ovat jääneet lämpimimmin mieleen ja eläimiäkin löytyy lähes naapurista, Fransin kotipaikasta. Sitten vain toivotaan, että poika pitää siitä rakentelusta. ;D Eikä sinne kaupunkiinkaan kovin pitkä matka ole, jos mieluista harrastusta ei kotikunnasta löydykään. Mutta paljon tekemistä ja nähtävää täälläkin riittää. Meidän tämän hetkiseen arkeen löytyy ainakin juuri sopivasti tekemistä ja menoja.

Kesällä oli ihan mahtavaa avata aamusta ovet lasikuistille, istua penkille aurinkoon kahvikupin kanssa ja vain avata ovi koiralle ja jo kovin menevälle pojalle. Silloin tuli vahva fiilis siitä, että tätä mä olen halunnut ja odottanut.

Kaikille pihan ja talon kunnostustyöt eivät ole ehkä sitä mieluisinta hommaa, mutta eilen sateessa haravoidessani, jopa omaksi ihmeekseni ajattelin, että onpa mukavaa hommaa. Tulee raitista ilmaa, liikuntaa ja siistiä jälkeä samassa paketissa. Samalla kun piha siistiytyy, saan lehdistä hyvää materiaalia kohopenkkiin ja haravoidessa voi suunnitella ensi kesän pihatöitä (suunnittelu on minun lempipuuhiani ;)). Eikä tämä kaikki aina herkkua ole itsellekään, mutta se olo, kun valmista lopputulosta katsoo, oli se sitten vasta leikattu nurmikko, yksi lista paikallaan tai kokonainen huone, palkitsee se joka kerta mielestäni ruhtinaallisesti. Ruohon leikkuria työntäessä ajattelen, että eipä tässä salikorttia tarvitse, vaikka kyllä sinne crossfit-salille aina välillä on ikävä ja kaupunkien lounaspaikat (etenki sushiravintolat) aiheuttavat välillä haikeita huokauksia.