lauantai 3. elokuuta 2019

Pihatalkoot kesä 2019


Heinäkuussa järjestettiin jälleen joka kesäiset punamulta-ja pihatalkoot. Aamulla keitettiin taas padallinen maalia ja puoliltapäivin päästiin sutimaan.



Tänä vuonna punamullalla maalattiin aitaa, leikkimökki sekä hiekkalaatikko. Keltamultamaali löysi paikkansa leikkimökin kuistista ja kaiteen rimoista. Valkoisella maalattiin portti sekä leikkimökin ulkolistoja. Maalaamisen lisäksi rakennettiin taas aitaa, tehtiin hieman taas polttopuita ja aloitettiin tallin purku välikaton purkamisella.




Aikaisin aloitettiin, myöhään lopetettiin, mutta paljon saatiin aikaankin!



Tallin purkamisessa riittää vielä tekemistä moneksi illaksi. Takaseinässä oli "kätevä" reikä alahirsissä jo valmiina ;)

Kuuma talkoopäivä takana, mutta kun pitää tarpeeksi ruokataukoja niin kaikesta selviää :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ensimmäinen päivä omalla tuvalla

Siinä se nyt on, meidän talo, oma tupa!  Tuntuu oudolta, epätodelliselta, että meillä on nyt se vanha talo, josta ollaan puhuttu aina. ...