Puolitoista viikkoa sitten oli totisesti jännät paikat. Aamu oli sumuinen, mutta aurinko pilkisteli pitkän, harmaan ja pimeän jakson jälkeen. Odottelimme rakennustarkastajaa, kuin lapset joulupukkia jouluaattona. Tuleeko risuja vai sittenkin lahjoja? Meillä suoritettiin siis osittainen käyttöönottotarkastus ja sen eteen onkin todella paiskittu töitä viime kuukaudet. Muutto on ollut niin kauan tavoitteena, että tuntui aika epätodelliselta, kun se lupa sitten tuli. Jotenkin oli sellainen epäilys mielessä, jos se lupa ei sitten kumminkaan heltiä, vaikka se aurinkokin enteilevästi paistoi. Mutta nyt, monen vuoden odotuksen jälkeen me asutaan täällä, oikeasti! Jess!!
Uskomattomimmalta tuntuu iltaisin, kun ei tarvitsekaan alkaa tekemään lähtöä ja miettimään missä tämä yö mahdetaan majailla. Ollaan lähes viisi kuukautta nukuttu, saunottu ja pesty pyykit muiden nurkissa ja nyt vihdoin sai jäädä omaan sänkyyn. Muutama yö ollaan tietty "jouduttu" yöpymään talollakin, kun töitä on tehty öisin, välillä aamu neljään asti. Siinä ei olla enää lähdetty muualle majailemaan, kun hommat ovat jatkuneet taas aamulla. Onneksi tuo on jo takana olevaa aikaa!
Hetken hengähdys ja hommat jatkuivat seuraavana päivänä, sillä tavoitteena on saada ainakin sali käyttökuntoon jouluun mennessä. Sitten alakerrassa onkin jäljellä enää pikkuwc sekä portaikko. Joka huoneessa on kyllä vielä paljon tekemistä, mutta ne saavat nyt hetken odottaa tärkeämpien tieltä.
Tältä täällä näytti muuton aikaan, aika keskeneräiseltä. :D
Illalla nautittiin lasit viiniä ja mahan täydeltä juustojaherkkuja.
Seuraava aamu valkeni taas aurinkoisena, paljastaen salin kaaoksen. Sali on vielä kätevää remonttialuetta, mutta kohta täälläkin päästään asumaan.
Sali jää pinkopahveineen odottamaan tapetointia ensi vuoden puolelle.
Ah, omat pyykinpesuvermeet ja glögilasillinen takkatulen ääressä <3
Vau! 😍 Onnea hirmuisesti! Olette kyllä tehnyt huikean ja hienon työn! Ihailtavaa 🤗 Hienoa kun vanhoja taloja kunnostetaan ja hatunnosto siitä.. On mukavaa seurata teidän matkaa näin blogin välityksellä!
VastaaPoistaVoi paljon kiitoksia! :)) On kyllä ollut urakkaa (..ja vielä jatkuukin), mutta on kyllä mahtavaa päästä viimein asumaan paikanpäälle, helpottaa elämä kummasti! Katsotaan miten tämä meidän elämä alkaa sujumaan täällä, vaikka maalta ollaankin kotoisin, niin kyllä tässä taas on totuttelemista. Koitetaan aina vapaan hetken koittaessa pitää blogin päivitystä yllä, instagramissa päivitellään ahkerammin. :)
VastaaPoista