Ruokapöytänä meillä on talolla keittiössä ollut pöytä, jota saa myös kätevästi jatkettua. Tuolit hankin vuosia sitten Kokkolan Kontista ja tähän ne sopivatkin oikein passelisti. Keittiöstä puuttuu vielä montaa, erityisesti listoja. Mutta keittiö on jo muuten aika hyvällä mallilla. Puuvarastosta, maasta löytyneet vanhat kaapinovet (tai se mitä niistä on jäljellä) haluttiin ripustaa jonnekin esille ja ne löysivätkin nyt paikkansa keittiöstä, ainakin toistaiseksi.
Odotetaan jo aika innolla, että päästään ruokailemaan pöydän äärellä. Syötäisiin ihan tavallista ruokaa, ihan tavallisena päivänä, tavalliseen tapaan, ilman kiirettä takaisin remontin tai töiden pariin. Vapaapäiväksi taitavat sellaista kutsua? :`D
Aika mieletöntä! Olen melkein alusta asti seuraillut teidän projektia ja ihan huikeita muutoksia ootte saaneet aikaan. On niin kutkuttavaa päästä kurkkaamaan, miltä alkaa valmiina näyttää. Etenkin kun alkuun oli niin vaikea kuvitella, millainen lopputulos mahtaa olla :)
VastaaPoistaVoi kiitos!:) Kyllä tässä ollaan itsekin jo aika kärsimättömästi odotettu edes jotain valmista :D Kolme vuotta on nähty vain sielun silmin lopputulos ja vihdoin se alkaa näkymään muutenkin. Toki vielä on paljon tekemistä, mutta nurkka kerrallaan alkaa valmistua :)Nyt tähtäimessä on vain muutto, joten viimeistelyt, listat yms. saavat odottaa parempaa aikaa.
Poista