sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Valmisteluja


Viimepäivät ovat menneet, yllätys yllätys, talolla. Siivoillen, järjestellen ja vähän lisää siivoillen. Paljon on tehty, mutta paljon on vielä tehtävääkin. Ensi viikosta tulee kiireinen, mutta eiköhän se kiitos taas lopussa seiso. Ensi lauantain kahvilapäivä jo vähän jännittää, mutta samalla ollaan kyllä aika innoissamme. Perjantaina leivotaan luultavasti yömyöhään, sillä niin moni on kahvilaideasta tuntunut kiinnostuvan, että saa oikein miettiä, kuinka monta piparia sitä pitääkään leipoa :D


Parasta tässä järjestelyssä on ollut, kun on saanut toteuttaa kaikkia koristeluideoita, joita on vuosien aikana kertynyt aika paljonkin. Nyt on tilaa ja materiaalia tehdä ja toteuttaa.

Talon päädyn kuusikin sai omat valonsa.

Mirokin on viimeiaikoina viihtynyt talolla meidän kanssa.

Tämä päivä ahkeroitiin äidin kanssa salin siivouksen parissa. Nurkat, seinät ja kattokin on imuroitu, pölyjä pyyhkitty ja verhot sekä matot saatu lattiaan. Sali onkin nyt aikalailla viimeistelyä, pöytäliinoja ja tarjoilupöytää vaille valmis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ensimmäinen päivä omalla tuvalla

Siinä se nyt on, meidän talo, oma tupa!  Tuntuu oudolta, epätodelliselta, että meillä on nyt se vanha talo, josta ollaan puhuttu aina. ...