maanantai 15. elokuuta 2016

Pihatalkoot vol 2: lauantai

Koira kuikuilee ikkunassa :)
 Viikonloppuna pidettiin toiset pihatalkoot, jotta saataisiin maalaaminen hyvälle mallille. Pian pitäisi jatkaa töitä sisätiloissa, joten piha piti saada pikavauhtia kuntoon. Haluttiin maalata aidan lisäksi navettarakennusta, jotta siitäkin saataisiin hieman siistimmän näköinen. Säätiedotukset lupaili sadetta koko viikonlopulle, mutta lauantaina saatiinkin nauttia aurinkoisesta talkookelistä aamun sateiden jälkeen.


 Aamulla aloiteltiin siivoilemalla ja laittamalla punamulta tulille.

 Sateen varalle oli suunnitelmissa nyppiä nauloja ja rapsutella kuistin maaleja pois, mutta eipä sitten tarvinnutkaan pitkään sisällä talkoilla.


Kummitäti puhdisti tuvan hirsien välejä puruliimamassasta.
 Poikien sekoitellessa maalia tytöt ahersivat sisätiloissa, kunnes päästiin maalailemaan.

 Pojat tyhjäsivät vanhan sikalan betonit ja tiilet ulos.




Lauantaina päästiin aloittelamaan navetan päädyn maalamista.





Ja seuraavana päivänä jatkettiin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ensimmäinen päivä omalla tuvalla

Siinä se nyt on, meidän talo, oma tupa!  Tuntuu oudolta, epätodelliselta, että meillä on nyt se vanha talo, josta ollaan puhuttu aina. ...