perjantai 7. kesäkuuta 2019

Portti


Toukokuussa saimme (itse olin kylläkin vain makutuomarina :D) vihdoin aikaiseksi kyhätä edes jonkinlaisen portin tielle päin. Nyt mentiin siitä mistä aita oli matalin ja tehtiin yksi iso portti kahden oven sijaan, koska tämä oli nyt helppo toteuttaa valmiisiin saranan paikkoihin. Ehkä joskus, kun on aikaa, voidaan nikkaroida kaksiosainen portti, joka olisi ehkä kätevämpi. Mutta nyt mennään tällä ja hyvin on pysynyt poika ja koira pihalla. :) 
Kun ehditään muitakin juttuja pihalla maalailemaan, niin porttikin saa valkoisen värin. Vielä pohditaan, laitetaanko ulkonäkösyistä vielä portin toiseenkin reunaan nuo kaksi vinottaista tukea, alkaa vaan portilla olla jo nyt paljon painoa, että viitsiikö sitä enää turhanpäiten lisätä? :/ Nähtäväksi jää.

 Portti valmistui nopeasti hyvällä työtiimillä! :)




Portti on kyllä aika massiivinen, mutta valmiit saranan paikat sanelivat aika paljon lopputulosta. Ollaan massiivisuudesta huolimatta tyytyväisiä lopputulokseen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ensimmäinen päivä omalla tuvalla

Siinä se nyt on, meidän talo, oma tupa!  Tuntuu oudolta, epätodelliselta, että meillä on nyt se vanha talo, josta ollaan puhuttu aina. ...