sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

DIY leikkikeittiö

Olen jo vuosikaudet suunnitellut nikkaroivani pienen keittiön joskus tulevaan leikkimökkiin (kun sellainen vain joskus tontille saadaan). Ajattelin, etten halua sisälle kaupasta ostettua, muovista leikkikeittiötä. Sitten seurailin, kuinka innokkaasti poika leikki leikkikeittiöissä missä ikinä oltiinkaan käymässä, naapurissa, kerhossa...

Kotona oli jo vino pino keittiötarvikkeita, leikkiastioita ja ruokia. Mitä jos sittenkin hankkisin sellaisen keittiön? Leikkimökissäkään ei voisi leikkiä, kuin osan vuodesta. Alkuviikosta selasin erilaisia leikkikeittiöitä netistä, mikään ei oikein tuntunut hyvältä ja kaikkia pitäisi tuunata. Saisiko sellaisen kasattua vain jostain, mitä löytyisi nurkista? Sitten alkoi armoton penkominen ja ideoiminen. Frans oli töissä enkä olisi millään malttanut odottaa iltaan. En ole todellakaan mikään etevä nikkari ja ajattelin, ettei tästä tulisi minun kasaamanani mitään. Mutta, kun en jaksanut odottaa, tulipahan opeteltua muutama uusi sähkötyökalu, todettua, että pojan kanssa maalaaminen on huono idea ja että kaikkea löytyy ja keksii, kun vaan kaivaa viimeisetkin laatikon pohjat ja kaapit. 

Päivän aikana sain tämän leikkikeittiön kasaan kaikesta nurkista löytyneestä materiaalista; vanhasta Ikean yöpöydästä, paneelin-ja vanerin pätkistä, cd-kotelosta, leikkipalikasta, koukuista, vetimistä, peltiastiasta ja puisesta lautasesta.


Tästä se ajatus lähti, kun navetasta löytyi tämä Ikean laatikosto, pari sopivan kokoista vanerin palaa ja paneelin pätkiä.

 Puoleen päivään mennessä kyhäelmä oli kasassa, ei kaunis sellainen, mutta maalaamallahan hyvä tulee?

 Maalikerroksen kuivuessa askartelin keittolevyn.

 Toisen maalikerroksen jälkeen alkoi osasten paikalleen asennus.

Asennusapulainen mukana.

 Illalla vielä siistein maalausjälkeä laatikoiden sisältä pojan nukkuessa.


Seuraavana aamuna aamupuurot keittikin jo pikkuisäntä omassa keittiössään. Yllätin niin itsenikin, kuin Fransinkin lopputuloksella. Hänellä ei ollut mitään hajua projektistani ja kotiin tullessa luuli minun ostaneen tämän päivän aikana :D

Ehkä onnistun joskus rakentamaan sen leikkimökinkin keittiön.

2 kommenttia:

  1. Tulipa todella kiva! Hatunnosto sulle! Meillä on sellainen muovinen hirvitys, mutta se onneksi asuu ulkona hiekkalaatikon läheisyydessä. Yllättävän sitkeää tekoa se on, sillä edelleen siitä kuuluu "porinaa" kun levyn laittaa päälle vaikka koko keittiö on viettänyt kaksi talvea ulkona :D

    Sanna / http://tarinoitapenttilasta.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! :) Totisesti helpommalla olisi päässyt valmiin ostamalla, mutta tästä tuli onneksi ihan soma :D No ompas kyllä kovaa tekoa, jos talvehtimisenkin jälkeen vielä toimii, ei ihan turha peli :D

      Poista

Ensimmäinen päivä omalla tuvalla

Siinä se nyt on, meidän talo, oma tupa!  Tuntuu oudolta, epätodelliselta, että meillä on nyt se vanha talo, josta ollaan puhuttu aina. ...