maanantai 9. huhtikuuta 2018

Maaliskuun auringossa

Maaliskuussa saimme nauttia auringosta lähes päivittäin. Talolla käydessäni ihastelin, kuinka sali oikein kylpi auringossa ja ilta-aurinko paistoi ihanasti kamariin. Keittiön ikkunoita on koko talven peittänyt isot täkit ja voi sitä valon määrää, kun ne muutamana päivänä otettiin pois. Odotan niin kovasti sitä, kun saamme talon "valmiiksi", miltä valo näyttää silloin, kun joka nurkkaa ja ikkunaa ei peitä remonttiroinat.

Remontin kannalta yritämme ottaa kunnon spurttia kevääseen vapaa-ajan rajoissa. Alkuvuosi on mennyt pitkälti töiden lisäksi uutta perheenjäsentä ihmetellessä, ristiäisten järjestelyissä, eikä kaikkea vapaa-aikaa ole isäntäkään malttanut viettää enää remontin parissa. Itse olen päässyt talolla vain pyörähtämään pojan kanssa. Toiveena olisi saada tiloja jo pian siihen malliin, että pääsisimme koko perhe paikan päälle, minustakin voisi olla jotakin hyötyä päiväunien aikaan. Helpommaksi töiden etenemisen tekee myös lähenevä kesä ja tänä kesänä laitan vihdoin ne pelargoniat kuistille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ensimmäinen päivä omalla tuvalla

Siinä se nyt on, meidän talo, oma tupa!  Tuntuu oudolta, epätodelliselta, että meillä on nyt se vanha talo, josta ollaan puhuttu aina. ...