maanantai 8. tammikuuta 2018

Kaksi vuotta talon ostosta


Tasan kaksi vuotta sitten allekirjoitettiin tulevan Fransimäen kauppakirjat, iltapäivällä satoi ennätysmäärä lunta ja seuraavana aamuna suunnattiin lumikolakauppojen kautta omalle tuvalle kinosten keskelle.

 

Olen kirjoittanut ensimmäisestä päivästä postauksen Ensimmäinen päivä omalla tuvalla
kaksi vuotta sitten tammikuussa, josta voi käydä lukaisemassa ensimmäisen päivän fiiliksiä.

Kaksikymmentä vuotta tyhjillään oloa, vuotanut katto ja murtovarkaat olivat jättäneet paikan aika lohduttoman näköiseksi. Pinkopahvit roikkuivat, maalit siellä täällä rapisseet lattioille ja murtovarkaiden jättämä tavaroiden sekamelska peitti lähes kaiken. Ensimmäiset viikot menivätkin siivotessa ja paikkojen tarkemmassa läpikäymisessä. Oli vähän sellainen "sika säkissä"-kauppojen fiilis, mutta tällä kertaa ehdottomasti kannatti! :)

Kuisti.
Sali, johon oli rakennettu kaksi kamaria 20-luvulla.
Keittiö, jossa oli myös väliseinä rakennettuna päin leivinuunia.
Keittiö ja toinen kamari.



 Tuntuu, kuin olisimme olleet talolla remontin kimpussa jo ikuisuuden, mutta kaksi vuotta kuulostaa kyllä hirmu lyhyeltä ajalta. Jospa kaksi seuraavaa vuotta toisi enemmän sitä näkyvää tulosta ja muutosta? :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ensimmäinen päivä omalla tuvalla

Siinä se nyt on, meidän talo, oma tupa!  Tuntuu oudolta, epätodelliselta, että meillä on nyt se vanha talo, josta ollaan puhuttu aina. ...