tiistai 7. elokuuta 2018

Kylpyhuone rakentuu osa 2: Seinäpinnat

Ennen seinäpaneelien asennusta kylpyhuoneen ulkoseinät eristettiin selluvillalevyillä ja päällystettiin tervapaperilla.


Sähkömies kävi asentamassa sähköjohdot ja putkimies viemärin hengitystusputken sekä pesukoneen ja kuivausrummun poistovesiputket.


Lattia hiottiin ja seinän alaosaan asennettiin kaakelilujalevysoiroa, johon saadaan "nostettua" vedeneristystä vähän matkaa.


Tämän jälkeen päästiin itse pintojen pariin, eli helmipaneelien sahaukseen, maalaukseen ja kiinnittämiseen. Vähän kävi hitaasti tämäkin työvaihe, kun ehdittiin vain pikaisesti piipahtamaan työmaalla ennen tai jälkeen Fransin työpäivien.


Ovi menee vielä vaihtoon.

Sitten kaksi vedeneristyskerrosta.


Seuraavaksi päästään lattialaattojen asennuksen pariin.

sunnuntai 5. elokuuta 2018

Mitä tapahtui heinäkuussa 2018?


Heinäkuu, hektinen ja helteinen, joten päivitykset ovat jääneet täysin ajatuksen tasolle. Palailen vielä paremmalla ajalla keittiön (joka alkaa jo oikeasti näyttämään keittiöltä) ja pikkukamarin pariin. Nyt odotellaan kirvesmiestä jatkamaan kylpyhuoneen ja lattialaattojen parissa. Sen jälkeen päästään taas itse jatkamaan kylppärin parissa.


Heinäkuu
  • Keittiön saapuminen ja asennu
  • Keittiön paneelien 2. maali
  • Keittiö sähkötöitä
  • Pikkukamari: katon siivous ja maalaus, seinien putsaus, lattian hionta ja maalaus, karmien siistimistä
  • Kylpyhuoneen seinäpaneelienasen nus
  • Kylpyhuoneen vesieristys
  • WC:n lattian laatoitus
  • Huonekalujen maalausta
  • Salin raivaus, siivousta ja vähän jo sisustusta siellä täälä ;)

lauantai 30. kesäkuuta 2018

Mitä tapahtui kesäkuussa 2018?


 Kesäkuu
  • Keittiön tapetointi loppuun
  • Keittiön panelointi loppuun
  • Sähkötöitä kamarissa: valokatkaisija ja pistorasiat.
  • Kamari: ikkunoiden pesu, paikalleenasennus ja verhotangot paikoilleen
  • Leivinuunin puhdistusta 
  • Betonilaatan hionta
  • Portaiden järkeilyä ja aloitus
  • Kylpyhuoneen paneelien sahaus, maalaus ja asennuksen aloitus
  • Kylpyhuoneen ja eteisen lattialaattojen tilaus
  • Toisen kamarin tyhjennys remonttia varten

lauantai 16. kesäkuuta 2018

Keittiön seinäpinnat


Pohjatöiden jälkeen keittiön seinä tapetoitiin ylhäältä ja alaosa paneloitiin helmipaneelilla, joka maalattiin Uulan kalustemaalilla, jotta se kestäisi myös hieman kulutusta. Liisteri keitettiin itse vedestä ja vehnäjauhoista ja hyvin ovat tapetit seinässä jälleen pysyneet.

Tyhjät kohdat jäävät keittiökaappien alle.
Alkaa jo pikkuhiljaa tuntumaan kodilta tai että ehkä tämä joskus oikeasti valmistuukin :D

tiistai 5. kesäkuuta 2018

Keittiön lattian maalaus

Ennen keittiön lankkujen maalausta piti valmistella lattia vielä maalauskuntoon. Molempiin päihin lisättiin uusia lankkuja (naapurin sahalta), pihan puolelle yksi ja takapihan puolelle kolme. Tämän jälkeen lankkuja vielä kiristettiin yhteen ja kiinnitettiin. Seuraavana vuorossa oli lankkujen tarkastus (naulat yms.), kevyt hionta ja pesu. Tämän jälkeen päästiin itse maalauspuuhiin. 

1. maalikerrosta ohennettiin hieman ja toinen kerros sudittiin päälle parin päivän päästä. Lopputulos miellyttää jälleen ja huone näyttää niin paljon raikkaammalta! :)


Valmista! <3

Ensimmäinen päivä omalla tuvalla

Siinä se nyt on, meidän talo, oma tupa!  Tuntuu oudolta, epätodelliselta, että meillä on nyt se vanha talo, josta ollaan puhuttu aina. ...