lauantai 2. helmikuuta 2019

Suunnitelmia vuodelle 2019


Uusi vuosi ja uudet kujeet? Meillä kyllä samat kujeet eli remontti jatkuu aina vaan. Vaikka kuvittelimme, että työmaalla asuminen jotenkin nopeuttaisi tai helpottaisi remontin etenemistä niin väärässäpä olimme. Jotenkin se arki vaan tuntuu kovin vaikeuttavan toimeen ryhtymistä. Vaikka vauvavuosi on ohi ja arki ehkä hieman helpottunut siltä osin, olemme tulleet siihen tulokseen, että välillä kannattaa himmata, ettei ilo kokonaan katoa tästäkään tekemisestä. Joten vuoden tavoitteet täytyy asettaa edellisiä vuosia maltillisemmin.

Oma "heti, kaikki, tänne, nyt" luonteeni on ollut totisesti koetuksella viime vuodet. Melkein naurattaa, kun muistelee, mitä ajatuksia aikatauluista päässä liikkui remontin alkumetreillä. Nyt olen pikkuhiljaa alkanut hyväksymään, että valmista ei tule vuosiin ja se on oikeastaan ihan okei.

Mitkä ovat sitten tämän vuoden tavoitteita?

Ulkolaudoituksen viimeistely
Talon maalaus
Alakerran sähkötyöt loppuun
"Pikku wc" käyttökuntoon
Portaikko
Puuhellan muuraus
Portti ja aidan maalaus loppuun
Eteisen seinän savirappaus
Kuistin penkkien ja lattian maalaus
Yläkerran rakentamisen suunnitelma


Lähdetään liikkeelle vaikka näistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ensimmäinen päivä omalla tuvalla

Siinä se nyt on, meidän talo, oma tupa!  Tuntuu oudolta, epätodelliselta, että meillä on nyt se vanha talo, josta ollaan puhuttu aina. ...